Kun tänään lähden…

…pakkaan mukaan ihania muistoja.

Ei, en vielä lopeta töitä. Tulen tänne vielä huomenna ja ylihuomennakin. Mutta kävin tässä jo läpi työpöytäni laatikoita. Mitä kaikkea ne ovatkaan muutamassa vuodessa sisäänsä syöneet!

Nämä kaksi lappusta tulivat vastaan ja saivat pysähtymään. 

Niin. Paljon hyvää tulee pakattua nyt nyssyköihin. Koska kaikkea ei voi (eikä ole järkeäkään) säilöä, niin paljon pitää yrittää mahduttaa sydämeen. Parasta työyhteisössä ovat olleet työkaverit. Kaikki ne kahvihetket, yhdessä jaetut ilot ja surut, pienet tsempit ja kaikki se osaaminen, ammattitaito ja sitkeys, mitä meihin pieniin naisiin on pakattu. Tämä on ollut työpaikka, jonne en yhdessä vaiheessa voinut meikata ollenkaan, koska olisin nauranut ne jo lounaaseen mennessä nessuun.

Parasta itse työssä on ollut asiakkaani. Heiltä olen saanut parhaan palautteen. Tottakai, sillä jos en osaisi työtäni, asiakkaani olisivat sen kyllä ilmoittaneet. Yhdessä olemme askeltaneet eteenpäin, kohti parempaa huomista. Olemme iloinneet, turhautuneet, itkeneet ja liikuttuneet yhdessä. Olen saanut nähdä elämän eri puolia. Olen saanut haastaa ongelmanratkaisukykyäni ja hoksottimiani.

On ollut ihana kuulla, kun moni työkaveri on sanonut, että uusi työnantajani saa loistotyypin. Aion jatkossakin tehdä työtäni ihmisläheisesti, aidosti kiinnostuneena. Aion myös edelleen kyseenalaistaa ja haastaa näitä byrokraattisia ja konservatiivisia systeemejä. Näitä rattaita, joissa ihminen tuntuu välillä unohtuvan pykälien alle. Aion jatkossakin olla pienen ihmisen asialla.

Että näihin kuviin ja tunnelmiin. Lounas on nyt syöty ja laatikot puoliksi tyhjät.