Kun työavaimet jää kotiin
Sillälailla. Hyvin meni!
Eilen illalla katselin kamat kasaan työpäivää silmällä pitäen. Olin ajatellut aamusella ajella uudelle kodille Helsinkiin, ottaa sieltä pyörän ja pyöräillä töihin, käydä töissä luonnollisesti suihkussa ja muuttua noin muutenkin ihmisen näköiseksi. Iltapäivällä olin suunnitellut kurvailevani takaisin autolle ja ajella kotiin. No, aamulla suunnitelma vaihtui lennosta ja päätinkin yksinkertaisesti ajaa töihin. Huomasin nimittäin tarvitsevani autoa työpäivän aikana ja pohdin noin muutenkin, että pääsen näin ollen töistä suoraan lähtemään kotiin, ilman turhia mutkia ja pyöräreissuja.
Ja tietenkin, koska poikkesin ex tempore alkuperäisestä suunnitelmasta – hokkuspokkus – kun pääsin töihin, huomasin, että laukkua ja reppua miksaillessani olin jättänyt työavaimet (eli kaikki muutkin avaimet, ovat samassa nipussa – paitsi siis autonavain) kotiin. Eilen illalla olin vielä asetellut nykkelit repun viereen, että muistan laittaa ne käsilaukun sijasta reppuun pyöräilyä ajatellen. Jossain repun vierustan ja käsilaukun välillä ne oli sitten aamulla lipsahtaneet hukkaan.
Eipä siinä, pääsin toki sisään toimistoon, mutta koska kaikilla oli (kuinkas muutenkaan) palaverit menossa, en halunnut mennä keskeyttämään vain ja ainoastaan sen takia, että ”voisiko joku tulla avaamaan mun huoneen oven? Pliiis..”. Näin ollen nielin tappioni ja sen tosiasian, että huone- ja tiimikaverini tulisi vasta tunnin päästä. Tepsuttelin kahvihuoneeseen laittamaan kahvin tulille, nappasin kirjan ja blankon paperin ja istahdin meidän parvekkeelle aurinkoon odottelemaan ja ideoimaan.
Ei yhtään huono idea näillä ilmoilla. Lucky me, kaikesta huolimatta siis. Parveke on aamusella vielä sopivasti varjossa, joten aurinko ei käynyt hiostavan paahtavaksi. Työkaverikin lopulta tuli, minulla oli paperi täynnä ideoita ja aloitimme oman tiimipalaverimme. Jatkoimme sitä parvekkeella aina niin kauan, että päivä eteni ja meno todella alkoi muuttua hikiseksi. Olen justiinsa sen verran suomalainen (!?), etten siedä paahtavaa ja kosteaa hellettä pitkään. Vihaan sellaista hikisen mähmäistä oloa. Ulkomaillakin kipitän suihkussa, uimassa tai altaassa välttääkseni sellaista ällöttävän hikisen tahmeaa olotilaa. Urheillessa ja tottakai missä tahansa kohteessa liikkuessa sellaista käsittämättömällä tavalla sietää, mutta auta armias muuten – jos on valinnanvaraa, niin pidän puhtaudesta.
Tässä vielä minä. Pegasos tarttui mukaan, kun se bongattiin mulle kaupassa. Oisko ollut Lindex..? Olin päättänyt lähteä seuraksi, vähän muodon vuoksi kiertelemään, en ostamaan oikein mitään. Ensin myönnyin tuon korun kohdalla, yhtäkkiä kourassa oli alesta Nudien farkut ja muutama muu artikkeli – hyvin meni senkin periaatteen kanssa, heh.
Kivaa päivää! Minä jatkan helteeseen hikoilemaan ja sietämään. Ei vaan, onhan tää nyt ihanaa!