Loma on ihmisen parasta aikaa

Täällä taas!

Tulin pikaiseen moikkaamaan – lähinnä, että hengissä ollaan.

Eilen iltapäivällä laskeuduimme takaisin Helsinkiin. Pari viikkoa olen ollut täysin muissa maisemissa ja ajatuksissa, eikä arki ole juurikaan ollut mielessä. Sen kyllä huomasi. Olimme koko poppoo aivan pihalla ja puulla päähän lyötyjä, kun yhtäkkiä löysimme itsemme taas niin kutsutun arjen ja ”oman, normaalin elämän” keskeltä. Ei mitään käsitystä, miten täällä eletään ja toimitaan. Jonkin verran univelkaa ja jet lagia, mutta ehkä eniten ihan silkkaa outoutta maiseman ja ilmaston vaihdoksesta.

Harvemmin olen ihan näin paljoa joutunut itseäni keräilemään reissun jäljiltä. Liekö kyseessä se, että suurin osa lomasta meni saarilla, joilla ei venettä kummempaa kulkuvälinettä nähty, ei teitä eikä juuri paljon muutakaan sellaista, mihin on päivittäisessä elämässään tottunut.

Eilen vielä tuntui, että pitää opetella koko eläminen täällä uudelleen. Piti ponnistella, että keksi, mitä ihmiset pukevat täällä ylleen (ekalla kerralla ei mennyt ihan putkeen – harjoitus tekee mestarin), kaupassa en meinannut osata käyttää hedelmävaakaa (enkä mitään muutakaan), autonkin ehdin hukkaamaan hetkeksi parkkihalliin. Huoh.

Loma teki siis mitä ilmeisemmin tehtävänsä. En malta odottaa maanantaita, kun istun työkoneen eteen ja alan muistelemaan salasanoja! Palailen blogin pariin tässä hiljalleen. Sitä ennen yritän taas opetella ajattelemaan suomeksi, kirjoittamaan, käyttämään taas sähköpostia ja ottaa selvää, mitä maailmalla tapahtuu ja on tapahtunut.

Eiköhän tämä tästä. Tänään pitäisi jo alkaa oikea ihmiselämä – ensin päiväunien muodossa, sen jälkeen opettelen tekemään taas ruokaa, meikkaamaan ja matkustamaan iltasella Hartwall areenalle katsomaan Cirque du Soleilin Quidamin.