Miten opinnot etenee?
Sellaisen riemunkiljahduksen tulin tänne kertomaan, että olen todella sekä yllättänyt että ylittänyt itseni.
Kuten tuossa pari postausta takaperin kerroin, mies lähti pariksi viikoksi reissuun. Minä iloitsin jo ennen lähtöä, että voin sillä välin hyvällä omallatunnolla nakuttaa lopputyöni pois. Sen, joka on maannut läppärillä jo..öö..melkein 3 vuotta. Se sama, jonka litteroinnitkin on tehty ja luokiteltu jo pari vuotta sitten. Ja valmiinakin sitä on ollut ruhtinaalliset 59 sivua.
Mutta mikä sitten on estänyt? Niin, kerropa se. Olen ymmärtänyt, että gradut ja muut isommat lopputyöt ovat aika usein jotenkin luotaantyöntäviä. En taida siis olla asian kanssa yksin..?
kummasti on viime vuosina kiinnostanut siivoaminenkin…
Sen lisäksi, että olen väistellyt hyvin tuloksin hommaan tarttumista, on toki ollut osuutta myös isoilla elämänmuutoksilla sekä sillä, että päätinkin ennen valmistumista ottaa kaiken ilon irti opiskelusta ja lähteä vielä Afrikkaan ja Sri Lankaan tekemään projektiopintoja. No, nyt ei ollut enää tekosyitä jäljellä.
Ja kappas kappas, homma etenee nopeammin kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. Paljon olen karsinut ja – yllätys yllätys – joutunut ajantasaistamaan, mutta siitä huolimatta viitekehys on nyt pilkunviilaamista vaille valmiina, tutkimusmenetelmät avattu ja osa tuloksistakin jo käsitelty.
Ja mikä auttoi?
Särmäys
Olin viittä vaille lipsumassa sohvalle ”jos mä sitten huomenna vilkaisen” ja ”kyllä sitä nyt yhden lepopäivän nainen tarvitsee”-ajatusten voimalla. Mutta sitten jokin kumma käänsi askeleet kohti läppäriä. Ei, nyt loppui rötväily.
Nälkä kasvaa syödessä
Kun sitten olin päässyt alkuun, niin fiilis oli huimaava. Työtä oli jo sen verran paljon valmiina, että karsiminen ja työn särmääminen kävikin näppärästi.
Kerralla valmista
Joka kerta, kun olen lipsunut miettimään, että palaan tuohon tai tähän myöhemmin, särmään lähdeviitteet sitten kun…niin olenkin antanut henkisen läpsyn poskelle – ei, kun sä teet sen nyt. Yksi homma valmiiksi ja sitten eteenpäin. Näin ei jää kummallisia aloituksia satamäärin roikkumaan. Eikä työ ole täynnä ”KATSO TÄÄÄÄ!!!!” ja ”TSEKKAA LÄHDE VIELÄ” tai ”LUE VIELÄ MYÖHEMMIN ONKO TÄÄ OK!!!???”-merkintöjä.
Riman laskeminen
Päätin, etten lähtökohtaisesti ota paineita arvosanasta. Aloittaminen oli osittain vaikeaa myös siksi, että halusin laittaa parastani. Kun sitten päätin, että tärkeintä on saada työ kasaan ja paperit vihdoin ulos, niin pystyin päästämään irti perfektionismistani. Pääasia on nyt tehdä, virheitä ehdin korjaamaan myöhemminkin. Ja kuinkas sitten kävikään – pitäisihän se jo tietää, että hyvään pyritään, mutta priimaa pukkaa tulemaan :D
Rutiini
Kun työn tekeminen ei ole enää ehkä tai jos vaan kyllä, minä teen – vähintään tunnin tai pari päivässä – niin sitä todella tulee tehtyä. Lisäksi on nimenomaan kivaa, että vaadin itseltäni vaikkapa vain sen tunnin. Se ei lähtökohtaisesti tunnu liian raskaalta. Ja sitten yhtäkkiä huomaankin, että tekeminen on temmannut mukaansa ja aikaa kuluikin kaksi tai kolme tuntia.
Palkinto
Harvoin palkitsen itseäni asioista, jotka nyt vaan täytyy tehdä, mutta nyt tein poikkeuksen. Varasin nimittäin toissa päivänä ystäväni kanssa toukokuulle matkan Budapestiin. Otaksun, että tällä vimmalla työ on valmis maaliskuun aikana, mutta onneksi nyt on vähän joustoa aikataulussa, jos jotain yllättävää sattuisikin. Lisäksi olen jo melko hyvin tietoinen, mitä kesä voisi tuoda tullessaan. Nämä motivoi nyt tarttumaan työhön – se on sitten pois! Ei tarvitse enää ikinä kantaa sitä takaraivossa tykyttelemässä. Aah, pian olen vapaa tuostakin!
Ihanaa tiistaita!