Miten selvisin ellotuksesta (eli raskausviikot 6-14)

Kirjoittelin aiemmin tällä viikolla alkuraskaudesta eli viikoista 0-6.

Vaikka tällä erää olinkin aika kärppänä pissaamassa tikkuun ja todentamassa tätä siunattua olotilaani, niin oikeastaan vasta viikon 6 tienoilla alkoi raskaus tuntua kropassa.

Ehdottomasti paras keinoni hallita ellotusta oli olla ulkona raikkaassa talvisäässä. Ja levätä. Kuvassa teen molempia yhtä aikaa, mikä toimi erinomaisena kombona.

Esikoisesta en muista voineeni pahoin juuri lainkaan. Enkä oksentanut kertaakaan. En muistaakseni edes yökkäillyt. Poikkeuksena mainittakoon ”ruokamyrkytykseni”, josta voi lukea tarkemmin täältä.

Tällä kertaa yökkäilyt tulivatkin melkoisena yllätyksenä ja alkoivat jo varhain. En oksentanut kuin muutamia kertoja, mutta sitäkin enemmän olin varma, että oksentaisin. Lähdin useamman kerran kipittämään kohti vessaa tai saavia, mutta sitten sainkin jollain ihmeellä homman tasaantumaan. Tunsin olevani suurinpiirtein viikolle 14 asti jatkuvassa krapulassa. Ja ihmisenä, joka inhoaa krapulaa yli kaiken, voin sanoa, että meinasi ajoittain kestävyys ja hauskuus naisesta loppua.

Makasin viikkoina 6-14 työpäivien jälkeen sohvalla kalpeana raatona, nukkuen enemmän päiväunia kuin aikoihin ja mietin, että mä en yksinkertaisesti kestä, jos tämä olo ei lopu. Taisin useamman kerran myös sanoa, että en ikinä enää halua lisää lapsia. En kestäisi tätä oloa enää kertaakaan uudelleen.

Pahinta olossa oli sen kokonaisvaltaisuus. En kerta kaikkiaan löytänyt voimia suorittaa kuin aivan pakolliset askareet. Viikonloppuisin mietin yhden ”isomman” homman per päivä, jonka jälkeen pitikin jo levätä (useimmiten nukkua), että jaksoi taas iltapäivällä olla. Ja nämä isommat hommat olivat esimerkiksi siivoaminen, lapsen kanssa ulkona puuhaileminen tai vaikkapa kaupassa käyminen. Sitä voitte vaan arvailla paljonko otti kupoliin (jos olisi jaksanut ottaa kupoliin), kun on tottunut menemään kuin aropupu päivät läpeensä ja yhtäkkiä yksi saamarin ulkoilu tai kaupassa käynti veti ihan naatiksi.

Mutta niin, mikä sitten auttoi kestämään loputtomalta tuntuneet kaksi kolme kuukautta?

Ensimmäisenä ja ehdottomasti ykkösenä: ulkona liikkuminen ja juokseminen.

Juokseminen (ja ylipäätään ulkona liikkuminen/reippailu) olivat niitä hyvin harvoja asioita, joiden aikana tunsin oloni hyväksi. Oikeastaan aika normaaliksi. Juoksulenkin jälkeen saattoi mennä muutamiakin tunteja, että olisin jopa saattanut unohtaa olevani raskaana. Yritinkin aina tilaisuuden tullen lähteä juoksemaan. Tekohengityksenä toimi myös parvekkeella istuminen raikkaassa talvi-ilmassa. Siitäpä olisi saanut hyviä kuvia, kun istuin viltti harteilla pakkasessa hengittelemässä.

Toiseksi: jo aiemmin mainitsemani lepo ja uni.

Tästä ei kai sen enempää voi sanoa, kuin että pakko oli kuunnella itseään ja nukkua kun nukutti ja levätä kun lepuutti. Muutamia kertoja pyytelin mieheltä anteeksi, ettei musta ole hänelle seuraa eikä noin naiseksi juuri muutenkaan. Lapsi meni nukkumaan kasin jälkeen ja samoin tein minä. Jukka otti asian onneksi hyvinkin hyvin. Tuli usein viereen höpöttelemään ja silittelemään ja sanoi, että älä pyydä anteeksi – kyllä hän näkee, että mä olen aivan loppu.

Ja sitten vielä: välipalat ja ”oikeanlainen” syöminen

Työpöytäni näytti hyvin usein tältä. Oli smoothieta, pikapuuroa, pähkinöitä, banaani jne.

Se, että puputin niin ikään koko ajan vähän jotain sai olon pysymään hallinnassa. Ei se järin hyvä ollut, mutta ei tullut täydellistä romahdustakaan. Söin suurinpiirtein parin tunnin välein. Mieleni teki pääasiassa jotain raikasta ja suht kevyttä, joten hedelmiä, mehukeittoja ja smoothieita kului. Töihin lähtiessä mulla oli reppu täynnä ruokaa :D

Näillä siis mentiin ensimmäiset kolme kuukautta raskaudesta. Onneksi sen jälkeen alkoi helpottaa! Tai noh.. Mutta siitä lisää toiste. 

Ihanaa viikonloppua!