Mutsifarkut mun tyyliin

Oletko koskaan miettinyt, miltä näytän kotosalla suhaillessani? Tuskin, mutta kerronpa sen silti nyt – näytän hyvinkin usein tältä:

Eli harakalta. Paitsi ei, en kulje alituiseen huulet ankalla, enkä liiemmin peukku pystyssä virnistellenkään. Mutta kyllä, en meikkaa kovinkaan runsaasti ja rakastan löysiä baggyjeanseja – ne ovat minun mutsifarkkuni, pieruverkkarini, luottovaatteeni, tukeni ja turvani.

Kirmailen useimmiten pitkin kyliä huivi päässä ja tukka suttuisena nutturalla. Jos poistun kotoa, yritän useimmiten katsoa peiliin ja laittaa vähintään meikkivoidetta, ehkä kevyesti myös ripsiväriä, mutta kotinurkissa luuhaan usein ihan naturellina. Toinen veljistäni lohkaisi aikoinaan Brasiliassa, ettei me tarvita meikkiä, kun ollaan niiiin luonnonkauniita. Heh heh heh. Alkoi taas naurattaa, luonnonkauniita tosiaan, vielä kymmenen vuotta myöhemminkin – yeah right.

Halusin toki uskotella itselleni, että hiivin harakkana vain kotona, mutta ei, kyllä nämä kaksi alinta kuvaa on töissä napattuja. Taisi kuitenkin olla toimistopäiviä, jolloin pysyttelin visusti omassa huoneessani.

Mukavaa ja rentoa viikonloppua! Minä hyppään tänään vielä kirkkoveneen airoon – viime aikoina olen jotenkin kummassa päätynyt huhkimaan sateessa. Viime vuonna soudettuani tulin kipeäksi, toivottavasti tällä kertaa olen onnekkaampi. Tänä vuonna ainakin osaan olla meikkaamatta ennen soutuja.