Naiseudesta ja uskottavuudesta

Hei!

On kulunut kotvanen siitä, kun viimeksi täällä pukahdin. Selittely on tyhmää, joten tokaisen vain, että ”onpahan taas ollut kaikenlaista” ja näin ollen olen pääasiassa keskittynyt täysillä elämään ja arkeen sen ympärillä.

Nyt kuitenkin tulin rikkomaan hiljaisuuden. Olen harvakseltaan käynyt täällä Lilyssä ja pistänyt merkille, että ainakin Elisa kirjoitteli pinnallisuuden paradoksista ja Saranda ärsyttävän iloisista ihmisistä. Tämän lisäksi virinneeseen kirjoitusinspikseeni on varmasti vaikuttanut muutama muukin kirjoitus niin täällä että toisaalla.

Taisivat naiset kirjoituksillaan viiltää sen verran läheltä minua, että muutaman sanasen sanon nyt itsekin.

Tässä tulee nyt varsin raakana kysymys, joka ajatusteni merestä mieleeni kirkkaana humahti: Miksi ihmiset (osa ihmisistä) edelleen ajattelee, että nainen on uskottava ja vakavasti otettava vain, jos hän jotenkin pyrkii vähentämään omaa naisellisuuttaan ja on jotenkin kummallisen nöyrä ja vaatimaton? Pirskahtelevan iloinen, vahva, itseään persoonallisesti esiintuova, kaunis nainen…hmm…jotain häiritsevää siinä vielä tuntuu monelle olevan.

Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät näin ajattele. Mutta tiedän myös vähintään yhtä paljon kauniita, elämäniloisia, itsestään huolta pitäviä naisia, jotka kohtaavat tytöttelyä ja eritasoista mitätöintiä joko tökerösti muilta tai vähintään oman päänsä sisältä – joko suoraan tai siten, että annetaan ymmärtää. Nämä samat naiset ovat hyvin osaavia, tervejärkisiä, teräviä ja ennen kaikkea heillä on silmää kauneudelle – tyylitajua ja hyvä maku.

Olen itsekin joutunut tekemään niin töissä että vapaalla uskottavuuteni eteen töitä – tai no töitä ja töitä, sillä en useinkaan jaksa välittää muiden asenteista, lähinnä ne jaksavat kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, mutta anyways. Hommaa ei auta yhtään, että pian 34-vuotiaana minusta irtoaa edelleen 25-vuotiaan vibat. Se on sanottu minulle useasti tämänkin kevään aikana. Tosin olen saanut kuulla myös, että olen hyvä työssäni, empaattinen, terävä, nopeaälyinen, ajattelevani laajasti ja hahmottavani kokonaisuuksia poikkeuksellisen hyvin.

Ja kyllä minä tiedän olevani ihan pätevä tyyppi, jolla on paljon vahvuuksia. Siitä huolimatta tiedostan, että uuden ihmisen kohdattuani saatan joutua edelleen naisena, kauniina ja simpsakkana sellaisena, tekemään vähintään tupladuunin vakuuttaakseni myös hänet hoksottomistani ja osaamisestani. 

Juttelin juuri eilen työsidonnaisen tuttavani kanssa, joka on yksi näistä aiemmin mainitsemistani kauniista ja nokkelista naisista, joita tunnen. Hän kertoi, että oli juuri saanut kuulla hyvän ja pitkäjänteisen duunin tehtyään, että häneen ei aluksi uskottu – se sanottiin karonkassa ihan suoraan. Syynä oli ollut hänen nuorekas ja kaunis olemuksensa, joka oli herättänyt epäilyksiä, että hän saattaisi olla hieman kokematon. Ja nyt puhutaan naisesta, jonka osaamista ja ammattitaitoa arvostan ja kunnioitan suuresti. Kuinka paljon voi ihmisen ulkonäön ja ulkomuodon perusteella tehdä virheellisiä päätelmiä?

Minä pidän yhtenä älykkyyden lajina kauneuden ymmärtämistä – estetiikan tajua. Lisäksi naisilla on tunnetusti paljon tunneälyä. Sitä ei kaikilta löydy, joten mielestäni sellaisesta lahjasta tulee syystäkin olla ylpeä. Naisten vahvuus on se, että he ovat naisia. Minä ymmärrän olevani tärkeä, fiksu ja ainutlaatuinen omana itsenäni, naisena, nuorena ammattilaisena – toivottavasti sinäkin! Ei omaa pätevyyttään ja uskottavuuttaan pitäisi joutua enää alleviivaamaan peittävällä ja konservatiivisella pukeutumisella, meikittömyydellä tai millään muullakaan (ellei se siis ole sinulle se sun juttu luonnostaan).

Ollaan rohkeasti naisia, ihan sellaisia naisia kuin itse halutaan! Eikä viitsitä arvostella muita typerin ennakkoluuloin.

Hyvää juhannusta <3