Eilen kirjoittelin, notta käytiin Tampereella marjoja noukkimassa ja säilömässä talven varalle. 

Tänään halusin jatkaa aiheesta vielä pienen tovin, sillä siirtolapuutarhamökki, jota viikonlopun verran asutimme, on ainakin minun silmissäni pala taivasta maan päällä.

Joukon pienimmästä kuoriutui todellinen mökkipoika. Hän söi reilusti yli kolme isoa pakasterasiallista vadelmia viikonlopun aikana ja nautti silmin nähden – täydellä sielulla – puutarhamaisemissa hömpöttelystä.

Oli ihana kuulla pienen ihmisen pohdintaa, miten hienoa on kerätä marjoja säilöön ja elää edes tältä osin omavaraisesti – ”ettei kaikkea tarvitse ostaa”.

Mökkielämä oli juuri niin ihanaa, rentoa ja verkkaista, kuin voi kuvitella – heräilimme aamulla hissun kissun ja söimme kiireettömästi aamupalaa auringossa, pelailimme lautapelejä, noukimme marjoja ja kävimme alueella sijaitsevassa leikkipuistossa. Lapsi löysi leikkikavereita naapurimökeistä ja me aikuiset saatoimme siinä sivussa puuhailla ja touhuilla ulkohommissa.

Mökin piha on täynnä kaikenkarvaisia marjoja – me hihkuimme miehen kanssa vattu- ja herukkapuskilla ja ihmettelimme yltäkylläisyyttä. Vaikka rasia toisensa perään täyttyi marjoista, tuntui, ettei puskista kadonnut yhtään.

Ja koska Tampereella oltiin, ehdin hilpaisemaan minulle jo perinteeksi muodostuneelle Iidesjärven ympärijuoksulle.

Tampere on yksi lempikaupungeistani. Olen asunut siellä muutaman vuoden ja jos jonnekin muuttaisin, niin ihan milloin vain takaisin noille huudeille. Onneksi Mansessa asuu paljon ystäviä ja sukulaisia, pääsemme milloin vain (ikävän iskiessä) kylään.