Vihdoin!

Vihdoin alkaa asiat rullaamaan. Ollaan tässä nyt jo melkoisen pitkä tovi jumitettu kodin suhteen. Olen asunut jo vuoden tässä kämpässä, mutta oma omaisuuteni on ollut toisaalla, vanhassa kodissa.

Viime kesänä teimme uuteen kotiin ensi töiksemme huoneen lapselle, sen jälkeen siirsin luonnollisesti vaatteeni sekä suurimman osan astioistani, mutta kaikki huonekalut jäivät käytännön syistä vielä odottelemaan. Silloin tällöin kävin hakemassa nyssykän ja toisena hetkenä pussukan, mutta siinäpä se sitten olikin.

Toissa päivänä me sitten vihdoin saimme hommat pakettiin vanhan kodin suhteen ja pystyin hyvällä omalla tunnolla hakemaan omani pois. Mahtavaa!! Vihdoin tästä uudesta kämpästä alkaa muodostumaan koti. Ei tarvitse enää katsella tätä parakkielämää.

Kuvat tässä postauksessa ovat vanhasta kodista. Olen vuoden niitä koneella hillonnut, sillä en ole halunnut julkaista niitä ennen kuin asiat kodin suhteen järjestyvät.

Tiistaina siis kannoimme ees taas painavia tavaroita ja ihmettelimme uudessa kodissa kummaa ilmettä (lue: kaaosta). Eilen huhdoin kokonaisen päivän kodin kimpussa, ja aah, nyt täällä uudessakin kodissa alkaa näyttämään kodikkaalta. Mies oli töissä, kun minä huhdoin ja kun hän kotiutui, minä istuin jo palaverissa toisaalla. Sain puhelimeeni kesken tapaamisen viestin ”VAU! Pakko myöntää. Täällä alkaa näyttää jo kodilta”.

Hassua katsella kuvia vanhasta kodista. Minä todella rakastin tuota mökkiä, vaikka sitä ei koskaan sisustuksen osalta ihan valmiiksi asti saatukaan. Myös miljöö ja fasiliteetit olivat kohdillaan. Rakastan merta ja luontoa lähelläni – tuolla saatoin laittaa sukset jalkaan kotipihassa ja juosta aamulenkkini meren äärellä. Illalla istahtaa takkatulen äärelle saunanraikkaana.

Mutta eipä siinä – rakastan aivan samalla mitalla Helsinkiä ja nykyistä kotiamme. En haikaile vanhoja enkä kadu mitään. Nyt on hyvä näin.

Eilen istuimme alas urakan jälkeen ja pohdimme, miten mahtavaa on huomata, että meillä on miehen kanssa todella samanlainen tyyli ja maku. Nykyisestä kodista muodostuu, sanoisinko, asukkaidensa näköinen. Ei yhtään noin puhdas kuin tuo vanha oli. Lapsen isä oli hyvin fanaattisesti sitä mieltä, ettei seinille laiteta mitään. No, täällä kodissa on toisin. Täällä on sekaisin vähän sitä sun tätä – niinhän se on, kun kaksi hassua persoonaa lyö kamansa yksiin. Molemmilta löytyy matkan varrella näppeihin tarttuneita juttuja, joita nyt yritetään sovittaa yhteen. 

Lupaan kuvailla uutta kotia, kunhan se saadaan vielä kertaalleen siivottua ja muutamat artikkelit paikoilleen. Tästä tulee hyvä – minä viihdyn täällä. Eilen palaverissa huomasin haluavani äkkiä takaisin kotiin. Ihanaa!

Nyt kaahailen pojan kanssa mummulaan ja huomenna yksin takaisin. Viikonloppuna Sideways ja koti pullollaan ystäviä, hyvää ruokaa ja puheen sorinaa. Kesä!