Kun matkustelen, päässäni raksuttaa lähes taukoamatta. Ei ole olemassa montaakaan kohdetta, jonne voisin matkustaa lepuuttamaan loputonta tarvettani ymmärtää. Etenkin silloin pientä, länsimaalaista päätäni kovasti pohdituttaa, kun menen syvälle paikalliseen elämään ja kulttuuriin. Mutta yhtä lailla yritykseni turakoida ihan vain turistina johtavat usein maailman tuskaan.

Niin se vain on, että asioilla on aina vähintäänkin kaksi puolta. Sri Lanka on eittämättä äärettömän kaunis, vielä melko koskematon ja ystävällinen maa täynnä hymyjä ja vieraanvaraisuutta. Mutta kerronpa tähän alkuun kolme tosi tarinaa kolikon toisesta puolesta:

1. Istuimme eräänä iltana Colombossa, Gallessa. Odottelimme auringonlaskua, lepuutimme väsyneitä jalkojamme ja nautimme ihanan viileästä merituulesta sekä paikallisesta elämänmenosta. Paikalliset hymyilivät meille ystävällisesti, näytimme herättävän heissä ujoa kiinnostusta.

Jonkin ajan kuluttua meidät ympäröi lauma esiteinejä. He istuivat viereemme juuri sopivan epäsopivalle etäisyydelle. Kyselivät nimeä, mistä tullaan ja miksi, kuinka kauan ollaan jne. – mitä nyt turisteilta kysellään. Hiljalleen yksi hivuttautui lähemmäs, siten että reitemme jo koskettivat toisiaan. ”Married?” ”Your room, where is your room?” ja samalla pikkurilli jo hivelikin reittäni – ”soft skin”. Herra isä! Tulipa tukala, puumamainen olo. Nousin ja vaihdoin paikkaa. Perässähän sitä hiihdeltiin.

Lopulta lähdimme jatkamaan matkaa, aurinkokin oli jo laskenut. Minä olin onnekseni porukan kärjessä, häntää pidelleet kertoivat, että läpsyä oli pyllylle tullut, vaikka olivatkin ilmoittaneet tiukasti, että antaa sitten olla viimeinen kerta. Hiljalleen pojat erkanivat tahoilleen.

2. Istuin ulkona syömässä lounastani. Olin tekemässä yhteenvetoa siihen mennessä tehdyistä haastatteluistani yhdessä tulkkina toimineen paikallisen opiskelijan kanssa. Täysin yllättäen huomasin sivusilmällä, että kyseinen opiskelija (poika) oli vetänyt repun syliinsä ja reppu liikkuu epäilyttävän rytmikkäästi. Mietin ensin, että tulkitsen asian nyt jotenkin väärin. Eihän se nyt helvetti voi tuossa oikeasti tumputtaa! Kun touhu kuitenkin jatkui ja homma alleviivattiin sillä, että hän veti taskustaan nenäliinan, kohotti hieman reppuaan pyyhkiäkseen kätensä ja jotain repun alta sekä korjasi vyön kohdilleen… Purin toden teolla poskiani, etten olisi ratkennut railakkaaseen nauruun. Olin niin hämmentynyt, että ainoastaan pakkasin kamani ja totesin, että eiköhän etsitä muut ja lähdetään takaisin majapaikkaan. Kerroin toki tapahtuneesta myöhemmin projektikoordinaattorille ja homma selvitettiin.

3. Hotellipiipahdukseni aikana joku oli kokenut tarpeelliseksi inventoida rinkkani. Mitään arvokasta ei ollut tarttunut uteliaan matkaan, mutta pikkuhousuja puuttui. Siis että mitä että!?

Samana iltana aloin etsimään tietoa asiasta ja selvisi, että seksuaalinen häirintä on todella iso ongelma Sri Lankassa (korkeat raiskaustilastot jo tiesinkin). Asian tiimoilta on paljon kampanjointia. Jos aihe yhtään kiinnostaa, niin tuolta löytyy paljon relevanttia tietoa. Ja erityisen mielenkiintoinen kirjoitus on tämä, josta tiivistelmä tässä:

”Sri Lanka has been known to many outsides as a land full of natural beauty, serene smiles and helpful people. However, as a Sri Lankan I am not free to explore the beauty easily as a woman.

I have been subjected to several incidents of street harassment each and every time I have used public transportation in last two months. I have exercised the minimum power in such situations as directly looking at the person but if I had the same incident that occurred in Wariyapola, I would not be different because I am aware my body and my dress is not for you entertainment and I am a person not a piece of meat or a sex object.

We need to make it visible and show that women are harassed every minute in Sri Lanka regardless of their age, dress code and outlook.”

En ihmettele enää yhtään, miksi kaksi paikallista, naispuolista opiskeljaa eivät saaneet vanhemmiltaan lupaa lähteä miespuolisten opiskelijoiden kanssa projektialueille meitä auttamaan. Viralliseksi syyksi meille kerrottiin, ettei se olisi ollut tytöille turvallista.

Tämä on siis arkipäivää naisille ja tytöille täällä. Minä, aikuinen, melkolailla joka sopassa keitetty nainen kestän kyllä muutaman villin teinipojan silloin tällöin reissun päällä, mutta että joka päivä joutuisin miettimään omaa pukeutumistani, liikkumistani ja koko olemistani – naisena olemista, naiseuttani – sen valossa, että saisin olla rauhassa. Pistääpä vihaksi. Tekemäni työ naisten parissa alkoi tuntumaan äärimmäisen tärkeältä, entistä tärkeämmältä.

Seksuaalista häirintää on ihan yhtälailla Suomessa, ei tokikaan niin avoimena kuin Sri Lankassa ja monessa muussa maassa. On todella veteen piirretty viiva, mikä on häiritsevää, ja jokainenhan totta kai määrittelee sen itse – omat rajansa ja toleranssinsa. Reissussa tajusin, että seksuaalinen häirintä on pahimmillaan todella ovelaa. Se voi olla pientä vihjailua, hieman liian lähelle tulemista, ohi menevää koskettelua, vitsikkäitä, pikkutuhmia tokaisuja, pitkiä, merkitseviä katseita – jotain sellaista, minkä voi aina kääntää vitsiksi tai vähän kömpelöksi kohteliaisuudeksi, jopa naisen omaksi viaksi. Ennen kaikkea se on jotain sellaista, mitä on äärimmäisen vaikea todistaa. 

Tästä johdettuna pyörittelin pitkään katkeraa ajatusta siitä, että jollakulla on todella pokkaa syyttää naista itseään, oli kyse sitten häirinnästä tai jopa raiskauksista – ”Pukeutui viettelevästi” ”Halusi sitä itsekin”. On se kumma juttu, että mies ei pysty itseään hillitsemään, eikä sitä kaikissa kulttuureissa edes odoteta. Pojat on poikia jne. Naiset sitten mukautuvat. Tunnen silkkaa pyhää vihaa. 

Näiden kokemusten jälkeen ja etsittyäni asian tiimoilta tietoa, en ihmettele yhtään raiskattujen ja/tai häirittyjen naisten hämmennystä. Eihän sitä oikein tahdo uskoa, että sellaista sattuisi omalle kohdalle. Ja, kun sitten sattuu, niin ensimmäisenä tulee hämmennys. Mitä juuri tapahtui? Jonka jälkeen päätyy pohtimaan omaa käyttäytymistään – annoinko jotain signaaleja, oliko tuo jotenkin oikeutettua? Pitäisikö asia sivuuttaa ja vaieta? Lopulta tulee kiukku. Se, minkä tajusin aivan viimeistään nyt – häirintä/raiskaus ei ole koskaan uhrin oma syy ja vaikenemalla mikään ei muutu!