Juuri tässä rupattelimme, että tuntuu aivan siltä kuin joulu olisi jo mennyt ja elämme nyt välipäiviä. Vietimme (siis vietämme) joulun tänä vuonna niin ikään kahdessa erässä. Eka erä ilakoitiin jo viikonloppuna mummulassa, tämän joulun ensimmäinen lapsellinen osuus. Ja tuossahan se meidän pre-joulu tulikin jo tiivistettyä ensimmäiseen kuvaan – yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä, äiti tuolla taustalla, kulhollinen pähkinöitä, kynttilät, suklaata, punkkua, koko perheen peli ja muutamia lahjoja.

Oli ihana viettää rauhaisaa aikaa minun vanhempieni luona, vaihtaa kuulumisia ja tehdä kaikenlaisia joulun askareita – haettiin ja koristeltiin kuusi, syötiin kinkkua ja leivottiin kakku, avattiin muutamia lahjoja, moikattiin minun mummua eli äitini äitiä ja mitäs vielä..? Pelailtiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Ai niin ja joulusaunottiin! Haudalle asti emme ehtineet, mutta eiköhän sen hoida seuraava erä.  

Minun vanhempani ovat jo tottuneet siihen, että me kaikki kolme lasta perheineen menemme ja tulemme vähän miten sattuu. Joskus joku reissaa, joku on vaihteeksi toisen puolensa kotosalla ja muut jotain muuta – mitä milloinkin. Harvinaista herkkua, jos kaikki perheinemme satumme yhtä aikaa paikalle. Toisaalta myös ihan hyvä, sillä olemme lisääntyneet ja laajentuneet jo sen verran isoksi revohkaksi, että tilakin alkaa käymään haasteelliseksi – etenkin nukkumista ajatellen.

Nyt, kun kirjoittelen tätä ja muistelen mennyttä viikonloppua, tulee hyvä ja lämmin fiilis. Minulla on ihana perhe, olemme läheisiä ja paljon tekemisissä – vähintään soittelemme viikottain, nykyään meillä on jo perhe whatsup-ryhmäkin, jossa vaihdellaan kuulumisia ja kuvia arjen keskeltä. Voisi kai sanoa, että sellainen normaali perhe, joka rakastaa ja kinastelee yhtä kaikki. Silti olemme aina aidosti onnellisia yhdessä, enkä äkkiä keksisi, mikä voisi kiilata välit totaalisesti poikki, vaikka asioita välillä todella suoraan lauotaankin. Olemme ristiin ja rastiin toistemme lasten kummeja ja istumme iltaa säännöllisin väliajoin veljieni kanssa. Luojan kiitos, olemme löytäneet myös perheeseen ihanasti solahtaneet puolisot.

Jouluun on toden totta tullut taas pienen tauon jälkeen lisää iloa ja onnea lasten myötä. Omat lapsuuden joulut ovat ihania muistoja, nyt niitä muistoja saa olla rakentamassa ja jakamassa eteenpäin, omille lapsille.

Nyt on siis yksi joulu onnistuneesti juhlittu ja uusia, lämpimiä muistoja taas talletettu mielen perukoille. Nyt laukut on taas pakattu ja jahka tämän läppärin nakkaan kiinni, niin lähdemme matkalaukkujen kanssa toiseen erään, ihan kahdestaan tällä kertaa. Luvassa pitäisi olla sopivasti hemmottelua, hierontaa ja kasvohoitoja, paljon paljon ruokaa, reippailua ja jouluista tunnelmaa ja yhdessäoloa. Joulupäivänä tosin jo paukkaamme takaisin Suomeen ja veljeni luo jatkamaan tätä loisteliasta perhejuhlaa, jonka jälkeen saankin taas lapseni syliini. Ei kai tässä voi kuin hymyillä ja rakastaa koko maailmaa ja elämää, hih.