Perjantain ajatus tiivistettynä yhteen kuvaan:

Törmäsin tähän töissä. Jotenkin tosi suloinen ja herätti pohtimaan. Yhden palaverin ajan silmäni harhailivat katselemaan pandaa kerta toisensa jälkeen, joten päätin ottaa siitä kuvan. Näemmä päädyin myös jakamaan tämän tänne.

Voisin kirjoitella (tännekin) pitkät pätkät ajatuksiani ja tuntemuksiani rasismista, mutta taidan tällä kertaa tyytyä kertomaan sen tuolla kuvalla. Jotenkin kutkuttava kysymys mielessäni on ollut myös se, missä määrin suvaitsemattomuutta pitää suvaita. Me, jotka pyrimme suvaitsemaan ja ymmärtämään melkolailla kaikkea, milloin tulee raja vastaan? Tarvitseeko suvaitsemattomuutta ymmärtää..hmm.. Tätä on mediassakin pohdittu viime aikoina paljon.

Olen myös paasannut kautta aikain wannabe-suvaitsevaisista (kutsutaan ehkä jossain määrin wannabe-hipstereiksikin), jotka kovasti julistavat olevansa suvaitsevaisia ja sitä ja tätä, mutta kun sitä sitten erehtyy juttelemaan tällaisen ihmisen kanssa, huomaa pienistä asioista ja argumenteista, että hänellä ei taida olla hajuaakaan (no, ehkä nyt pieni aavistus kuitenkin löytyy) omista arvoistaan ja ajatuksistaan ja hän on pääasiassa imaissut trendikkäät ajatukset (”mitä tällä hetkellä on hip ajatella”) muualta, toisilta ihmisiltä, jopa mediasta – pureskelematta juuri lainkaan itse. Tällaisessa tilanteessa on kovin vaikea vakuuttavasti perustella, miksi on asioista sitä mieltä, mitä väittää ja vakuuttaa olevansa. Tämän lisäksi käy pienistä jutuista selväksi myös, että sitä löytyy kuitenkin paljon ennakkoluuloja ja konservatiivisia mielipiteitä, vaikka kuinka yrittää toisin väittää.

Toinen, mitä olen kautta aikain arvostellut kotiseinien sisällä kovin sanoin on porvarit. Olen kai jossain määrin sellainen itsekin (ja nostettakoon nyt esiin, ettei tämän kirjoituksen ole tarkoitus olla millään tavoin poliittinen – vaikka, joo tiedän, kaikki on politiikkaa), mutta silti vereni kiehahtaa aina, siis AINA, kun törmään sellaiseen ajattelumalliin, kuin me ja ne – me = paremmat, oikeat ja ”normaalit” ihmiset ja arvot vs. ne = muut vääräuskoiset ja oudot hipit ja turakaiset (”joiden lasten kanssa meidän lapset eivät ainakaan leiki, hyi”). Minun päähäni ei mahdu millään ymmärrystä siitä, miten joku voi ajatella olevansa parempi toista (tätä ihmistyyppiä myönnän kutsuvani osittain ehkä virheellisestikin porvareiksi).

Tästä voisin murista piiiiitkään ja ikuisesti, joten tiivistän vain, että olemme kaikki ihmisiä ja siksi arvokkaita – ihan omana itsenämme. Vihaan sanaa ”normaali” – mitä se edes tarkoittaa, kuka tänä päivänä määrittää normin? Näinä päivinä ei oikein voi, eikä ole enää millään asteikolla mielekästäkään, lyödä lukkoon universaaleja normaalin määritelmiä (tiedän kyllä, että sellaisia on ja tilastollisesti sellaisia voidaan osoittaa). Mielestäni jokainen valitsee oman tiensä, niin kauan kuin se ei vahingoita muita tai estä muita tekemästä samoin. Toisen rusinat eivät ole pois minun pullastani (ja nyt en lähde mihinkään verokeskusteluun). Jokseenkin vinksahtanut ajatus, että toisen onni ja valinnat olisivat minulta pois. Mielestäni meistä kenelläkään ei ole varaa ylentää itseään, ainakaan muiden kustannuksella, heitä alentamalla. Erilaisuus pelottaa, se on selvää, mutta jokainen voisi myös vähän kasvattaa muniaan ja kerätä rohkeutta.

Jahas, mitään ei pitänyt aiheesta kirjoittaa, kuvan piti kertoa tuhat sanaa, mutta niin – kyllä, voimme tässä asiassa katsoa ihan jokainen peiliin – ei meistä kukaan voi ensimmäistä kiveä heittää – olemmehan kaikki ihmisiä. Ugh.

Näillä ajatuksilla viikonloppuun!