Huomenta!

Kuten blogiani yhtään seuranneet ovat varmasti huomanneet, blogi vaikeni puolivahingossa enemmän tai vähemmän noin puoleksi vuodeksi.

Ensin alkuvuodeksi ja kevääksi, koska valmistuin jatko-opinnoistani ja se vaati työn, perheen ja oman elämäni ohessa luonnollisesti aikaa ja resursseja. Sitten vielä kesäksikin, koska halusin vain olla ja lomailla. Mielessä risteili pienempiä ja isompia jutunjuuria, mutta en sitten kuitenkaan muutamaa kertaa lukuunottamatta tarttunut läppäriin.

Tästä syystä olen myös vaiheillut blogin kanssa – lopettaako kokonaan, kun taukoa jo muutenkin tuli? Kirjoitellako silloin tällöin, kun koen, että olisi jotain sanottavaa? Aloittaako kokonaan uusi blogi, sellaisen, jossa keskityn tiukemmin muutamaan aiheeseen ja heti alusta asti särmään koko touhua? Mitä minulla olisi kerrottavaa? Mitä haluaisin kertoa? Mitä kukaan haluaisi oikeasti lukea?

En jaksa turhasta stressata (sillä elämä ja normiarki tuo tahatonta stressiä ihan riittämiin pyytämättäkin), joten olen odotellut rauhassa suuntaan tai toiseen liikkeellepanevaa voimaa. Nyt sellaista on ilmassa. Intoa ja ideoita taas pulppuaa elämän eri osa-alueilla.

Tänä syksynä aloitan työt mieli täynnä ideoita – tiedossa on työn alle kivoja pilotteja, mieli on pullollaan uusia toiminta- ja ratkaisuehdotuksia, sopivasti uusia tuulia ja sen sellaista. Parasta on ollut jo nyt muutaman työpäivän aikana se, että työyhteisössä ollaan oltu kovin ilahtuneita ja vastaanottavaisia meikkiksen ideoille, jes!

Lisäksi olen haaveillut jo muutaman vuoden kodin totaalisesta rymsteerauksesta. Tarkkaan blogia lukeneet ovat voineet tämän haaveen täältäkin lukea. Tähän mennessä kotihommat ovat jääneet vain säälittävän räpiköinnin tasolle, sillä ”on ollut viime vuosina vähän kaikenlaista ja aika paljon muutakin ajateltavaa”. Tämän syksyn pyhitän rauhalliselle, asia kerrallaan toiminnalle – vähän niinkuin maraton – ei kannata lähteä heti alusta liian lujaa tai väsyy kesken.

Olen myös lähempänä kuin koskaan aloittamassa jotain säännöllistä harrastusta. Olen käynyt itseni kanssa keskustelua, onko minusta siihen. Juokseminen, salijäsenyys ja yleinen reippaus sopivat minulle, sillä en voi/halua/kykene ennustamaan kalenteriani kovinkaan pitkälle. Lapsi asuu meillä isänsä työn vuoksi toisinaan myös silloin, kuin emme alunperin ole sopineet. Työt voivat venyä, parisuhde tykkää extempore toiminnasta, oma mieleni stressaantuu kellokaulaisuudesta, lapsellakin on jo nykyään omat harrastuksensa – onhan näitä syitä. Mutta niin, josko nyt vihdoin rohkaistuisin kokeilemaan pystynkö sitoutumaan ”joka torstai kello 18-19.30-juttuun”. Semisti sitoutumiskammoiselle, itseään ja fiiliksiään todella paljon kuuntelevalle ihmiselle melkoinen haaste 😀

Oliskos tuossa jo riittämiin yhdelle syksylle? Ai niin, ajattelin haastaa itseni ei-urheilulliseen tekemiseen. Mies nauroi, kun pyörittelin ääneen vaihtoehtoja, jotka voisivat sopia persoonalleni, että kaikissa oli jossain muodossa jotain reippailua tai liikkumista mukana. Oli siis oikeasti haastavaa keksiä jotain sellaista, missä en liikkuisi juuri lainkaan. Kyllä, jooga oli minun mielestäni jo täyttä lepoa munlaiselle sähköjänikselle 😀 Ompelussa voisin opetella paremmaksi (ja jaksaa viimeistellä kunnolla). Sen lisäksi olen jo tovin pohtinut, että voisi olla hauskaa opetella ruoanlaittoa, vaikkapa maanosa kerrallaan. Sushia pyörittelen, mutta japanilainen keittiö on niin paljon muutakin. Thaimaalaista/aasialaista syön miehen laittamana, pitäisikö opetella itsekin vähän paremmaksi..?

Eiköhän noilla ajatuksilla jo alkuun pääse. Olen syntynyt syksyllä, mikä voinee olla osasyy siihen, että pidän syksystä paljon. Syksy on minulle enemmän ”uusien alkujen” aikaa kuin vuodenvaihde on koskaan ollut. 

Ihanaa loppuviikkoa!