Valokuvaaminen salilla jakaa mielipiteitä. Ainakin osa taitaa ajatella, että itsestään kuvien räpsiminen salilla on pääasiassa turhamaista pissismiä tai vähintään jossain määrin turhanpäiväistä, egosentristä toimintaa. Ihan samaan kategoriaan taitaa mennä itsensä tiiraileminen peilistä treenin lomassa. 

Minä olen aloittanut harvakseltaan salilla kuvailun vasta tässä blogin kyljessä. Tosin kyseessä ei todellakaan ole mikään massiivinen sisällöntuotannollinen prosessi 😀 Kunhan räpsin ja hyvä niin, sillä olen tässä sivussa oivaltanut parikin hyvää syytä, miksi joskus meidän kaikkien olisi hyvä kuvata omia treenejään ja jopa itseään salilla.

1. Huomaat kehityksen, jos siis sellaiseen pyrit. Ajan mittaan syntyy ihan huomaamatta pieni kollaasi, josta voit havaita kehityksen tai huomata, ettei kehitystä (tai haluttua ja oikeanlaista kehitystä) tunnu tapahtuvan ja muuttaa jotain. Lisäksi saat aikajanan omaan treenaamiseen – tuolloin treenasin vasta pelkällä tangolla ja rimpuilin ensimmäistä leukaani. Oi niitä aikoja jne.

2. Huomaat virheet. Kuten minä.

Miksi riiputan päätäni? Punnertaessa pään tulisi olla kehon luonnollisena jatkona, ja näin ollen soisin enemmän kuin mielelläni leukani osuvan maahan ennemmin kuin otsani. Olen huomannut tämän ennenkin, miten se aina unohtuu, kun treeni etenee ja voimat ehtyy. Tuntuupa ainakin, että lattia lähenee nopeammin, kun pää on alhaalla 😀

Askelkyykyissä olen aina tarkka, siksi piti hieman lavastaa. Mutta kyllä, kehon kulmia kannattaa tarkkailla. Askelkyykyssä polven ei tulisi ylittää varvaslinjaa. Ylipäätään selän notkot ja muut virheasennot tuottavat vielä pidemmän päälle paljon tuskaa, jos asentoa ei ymmärrä korjata ajoissa. Siinä missä askelkyykyt menevät meikäläisellä teknisesti oikein unissakin, niin ainakin takakyykyssä meinaa välillä pylly heilahtaa turhaan. Niitä on siis ajoittain mun hyvä kuvata tai vähintään laittaa mies seuraamaan vierestä.

Minä pyrin etsimään kuvaamiseen mahdollisimman rauhallisen nurkkauksen, jossa saan olla yksin ja melko huomaamaton. Tai sitten yritän sänsiä salille hiljaiseen aikaan. Salilla kuvaillessa onkin hyvä muistaa, ettei ole kiva ottaa kuvia, joissa muut, viattomat joulukilojen sulattelijat joutuvat tahtomattaan linssin eteen. Ja sekin on hyvä ottaa huomioon, että kuvaaminen saattaa todella häiritä jossain määrin muiden treenejä. Ihan niin kuin puhelimeen puhuminen ja muutkin kummalliset elämän toiminnot, joita ei ehkä itse osaa edes ajatella häiritsevinä. Eli jonkinlaista hienotunteisuutta ja maalaisjärkeä suosittelen käyttämään.

Kivoja treenejä!