Pakkaset ne vain kiristyy, hrrrr, mutta ennen sitä ehdittiin pari kertaa mekin piipahtaa Paloheinässä, paremman puutteessa – tai ainakaan minä en äkkiä keksinyt, minne muualle kannattaisi suunnata, jos varman päälle Helsingissä ladulle haluaa ensimmäisten joukossa.

Häävi latuhan siellä ei vielä toissa päivänä ollut, tai siis hyvin luisti ja hyvässä kunnossahan tuo tottakai oli, mutta pidemmän päälle puuduttavaa rullata samaa, suht lyhyttä, kierrosta ympäri. Pohdin jo hetken kehtaisinko ihan vain vaihtelun vuoksi härskisti vaihtaa suuntaa, etenkin kun kanssahiihtäjiä oli ladulla -17 asteessa iltasella naftinlaisesti. Mutta ei, kyllä minäkin somasti pysyin järjestyksessä ja kiidin ympyrää tunnin verran.

Hiihdän edelleen samoilla Peltosilla, jotka ostin 18-vuotiaana, juuri kotoa pois muuttaneena. Ne ovat kiidättäneet mua laduilla siitä lähtien moitteettomasti. Tosin pohdin Paloheinässä sivakoidessani, että uudet voiteet voisin riipaista pohjaan tämän talven aikana.

Meidän perheestä ei muut hiihdä (ei siis nykyisestä perheestä eikä lapsuuden perheestä), joten olen talvisin saanut riipiä latuja melko paljon itsekseni – ja hyvä niin, saan mennä omaan tahtiini. Nuorempana hiihdin pitkiä matkoja (30-50km päivässä) Ylläksellä silloisen poikaystäväni kanssa, se toimi, sillä hän oli minua nopeampi ja kestävämpi. Muistan eräänkin retken, kun minua alkoi viime kilometreillä pistämään lapaluiden välistä tosi pahasti, niinpä poikaystäväni heitti sauvansa taakse, käski tarttua kiinni ja kirjaimellisesti veti minut mökille viimeiset 5km. Olen siitä edelleen äimänä. VAU. Tosin tämä ei ollut hänen ainoa herrasmiespiirteensä.

Viime aikoina myös äitini on pariin kertaan pohtinut suksien ostamista, pääasiassa siksi, että voisi olla kiva käydä aurinkoisina talvipäivinä hömppäilemässä ladulla. Hän myös ihmetteli muutama talvi takaperin kalorimääriä, joita sykemittarini osoitti yhden hiihtolenkin aikana kuluneeksi – kyllä, se saattaa yllättää paljonko hiihtäminen kuluttaa ja kuinka kokonaisvaltaista puurtamista se on. Olen useamman kerran syönyt suklaata, että olen saanut miinuskalorit paikattua. 

Mutta nyt toivo elää, että jonain päivänä saan tuosta pikku-jäppisestä itselleni hiihtoseuraa. Pappa osti hänelle uudet sukset joululahjaksi ja ne ovat aiheuttaneet paljon iloa ja hiihtointoa. Toivottavasti pakkaset hellittää ja saadaan täydelliset ladut ja hiihtokelit tänne eteläänkin.

Pohjoisen lumikenkäily-, laskettelu- ja hiihtolomasta itse jo vähän haaveilin, mutta ymmärsin melko nopeasti, että Jukkaa en ainakaan mukaan saa. Ehkä tänä vuonna toinen meistä lomailee Lapissa ja toinen auringossa 😀