Legginsit ja joku tunika
Riipaistaan tänne nyt samoin tein tämän lyhyehkön postaussarjani viimeinen osa eli osa 4.
Tämä on oikeastaan vain humoristinen keskustelun pätkä, jonka mieheni kanssa kävimme. Mutta sinällään ihan relevantti, kun vanhemmuudesta – tai ehkä vielä enemmän kun äitiydestä – puhutaan.
Koko keskustelu sai alkunsa, kun perkasin kotona kaappeja. Löysin yhden ison sinisen ikeakassin uumenista sellaiset wanna be-nahkalegginsit. Näytin niitä miehelle naureskellen, että hehehee, pitäisikö nämä säästää ja samalla olinkin jo heittämässä niitä pussiin ”hävitä”.
Mies se tokaisikin, että säästä vaan. Voithan sä laittaa noi päälle sitten synnytyksen jälkeen, kun oot lähdössä tyttöjen (taisipa oikeasti sanoa, että muiden mammojen) kanssa ulos ja vähän hengähtämään vauva-arjesta.
”Niin, siis ajatteletko sä, että mä synnytän myös tyylini ulos lokakuussa?”
”No, mutta eiks noi oo just hyvät ku laitat kaveriksi jonkun pyllyn yli menevän paitulin tai semmosen?”
*todella paljon enemmän railakasta naurua*
”Siis yritätkö sä sanoa, että mä lähden vauvan saatuani baariin/tyttöjen kanssa ulos oikeasti leggareissa ja tunikassa tai ”jossain pyllyn peittävässä paitulissa?”
”No eiks se oo ihan semmonen äitien (baari)tyyli?” *nauraa jo vähän itsekin*
”Niin. Sä varmaan toivoisit, että mä todella lähtisinkin. Sä voisit vaan nyökytellä iloisena mun lähtiessä ja istua kaikessa rauhassa kotona, että saa rouva olla kyllä aivan rauhassa koko illan eikä baarissa taatusti tapahdu mitään tuhmia.”
Nyt jo naurettiin yhdessä melkoisen makeasti.
Huh. Olipa hauskaa.
Mutta juu, eipä siinä. Legginsit on oikein pätevät ja mukavat kotoiluun ja vaikkapa mökkeilyyn. Mutta että baariin tai muuhun ihmisten ilmoilla tapahtuvaan yöaikaiseen lystiin. Tai edes jokapäiväiseksi univormuksi.
Tämäkin on kyllä yksi hauskoista olettamista äitiytymisen tiimoilta. Siis se, että sitä yhtäkkiä lopettaisi katsomasta peiliin. Tai että sitä jotenkin automaattisesti lopettaa välittämästä itsestään.
—
Aiemmat osat löytyvät täältä:
