Huh. Ovi naksahti hetki sitten kiinni.

Vieraat ovat poissa, roskat viety, koti joten kuten ennallaan, jääkaapissa taas tilaa ja ihan viimeisimpänä lapsi lähti isänsä kanssa viettämään välipäiviä. Ja kyllä, sanon ihan häpeilemättä huh.

On todella kummallista, että täällä on ihan hiljaista. Viikonpäivät täällä jo raikasikin jännityksen, ilon ja innostuksen sekamelska. Ja se raikasi kovaäänisesti ja hyvin isolla kädellä. 

Joulu on ihanaa aikaa, ei sitä käy kieltäminen, mutta voi kyllä, vähintään yhtä ihanaa on se, että luvassa on taas vähän arkisempaa menoa. Lapsen isäkin laittoi juuri viestin, että Eppu simahti ihan pystyyn. Voi pientä, viime päivät olleet niin täynnä tunnetta ja tohinaa.

Nyt kun tässä selailen kuvia joululta, niin paljonhan sitä ehdittiin touhuamaan!

Joulun kanssa mulle tapaa näemmä käydä niin, että asiaa ja ajatuksia, erilaisia diy-juttuja ja sen sellaista riittäisi blogiin asti, mutta jotenkin se aika vaan katoaa tekemiseen ja olemiseen. Myöhemmin tuntuu sitten vähän hölmöltä alkaa lätkimään tänne joulupukkikuvia ja päiväkodin henkilökunnan muistamisia. Jouluähkyä taitaa olla ilmassa jo ihan muutenkin.

Tästä taas kohti arkea. Minä menen huomenna taas (jo..?) töihin – viimeistelemään vanhat hommat ennen vuodenvaihdetta ja uusia hommia. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että onneksi saan olla nyt töissä. Voin rauhassa riipiä työt kasaan, tuijotella toimiston seiniä viimeisiä kertoja ja siivota jälkeni ilman hoppua. Tykkään rauhallisista lähdöistä, onneksi saan sellaisen 🙂