Uusi kamera

12375314_10153133304627373_8627952158601072525_o.jpg

Jee! Joulu tuli tänä vuonna meille hieman aiemmin.

Vihdoin meillä on uusi kamera! Johan sitä jo melkein vuosi pohdittiin.

Vanha – tai siis Jukan vanha – kamera otti itseensä kosteutta helmi-maaliskuussa Thaimaan reissussa. Sen jälkeen jäätiin vähän sellaiseen kummalliseen välitilaan. Jukka tykkää hifistellä juttuja, kokeilla ja ihmetellä, selvitellä ja lueskella, joten päätin jättää koko homman herran haltuun. Pari viikkoa sitten herra käveli kotiin muovipussukka kädessään, josta paljastui Olympuksen OM-D E-M10 ja muuta lisäsälää kameralle.

12313701_10153491632123183_1765977074915336450_n.jpg

Sanoinko jo, että jee!

Tosin minä en ole ehtinyt juurikaan kapistukseen tutustua muutamaa räpsyä lukuunottamatta. Mutta jouluhan on hyvää aikaa aloitella 🙂

Ehkä tästä sittenkin saadaan ihan oikea blogi, jossa on pian ihan oikeita kuvia. Jee sillekin 😀

Suhteet Ystävät ja perhe Vanhemmuus Raha

Viikonlopun pöhinät

Ajattelin tällä kertaa päivitellä pääasiassa kuvien muodossa meidän viikonlopun puuhia, samallahan ne ovat myös hintsusti joulunaluspuuhiakin.

IMG_20151221_133307.jpg

Viikonloppuisin aamut ovat lähteneet käyntiin toodella verkkaisesti. Olemme köllötelleet ja heräilleet sängyssä niin pitkään kuin se on suinkin ollut mahdollista. Vihdoin ylös kömmittyämme olemme aloittaneet aamut rauhallisella aamupalalla.

IMG_20151221_133241.jpg

DSC_1913.JPG

Lauantaina rakas ystäväni yllättäen soitti ja kysyi lähtisinkö ex tempore hänen seurakseen Teurastamon joulumyyjäisiin ja munatotille vähän supisemaan. Koska kotona olisi ollut ohjelmassa pääasiassa siivoamista, niin tartuin auliisti tähän oljenkorteen. Ei ole koskaan huono idea priorisoida ystävät kotihommien edelle. Lisäksi taisimme samalla sopia, että istumme kaikki yhdessä koossa taas tapaninpäivänä meillä jouluruokia rääppien ja viiniä särppien.

IMG_20151221_132807.jpg

IMG_20151221_132906.jpg

IMG_20151221_133012.jpg

Eppu on todellinen hommamies – pikku-ukko tykkää olla mukana pöhisemässä suurinpiirtein kaikessa, mitä kotona puuhaillaan. Leivoimme ja koristelimme jo toisen erän pipareita ja niiden kylkeen värkkäsimme vielä yhden american cookies-satsin. Joulutortuista meidän perheessä tykkää pääasiassa vain Jukka, tätä asiaa korjataksemme ostimme kaupasta kokeeksi vadelmamarmeladia, josko nyt tortut maistuisivat meille muillekin.

Joulukuusta ei meidän kotiin tänä vuonna roudata, joten olikin iloinen yllätys, kun lapsen isä soitti ja ilmoitti, että heillä odottaisi työpaikalla 50 kuusta koristelijaa. Jes!

IMG_20151221_133051.jpg

Niin, ja tulihan se tupakin lopulta siivottua lattiasta kattoon. Samassa pyörremyrskyssä laitettiin pojan huonekin uuteen järjestykseen. Ihanaa, kun on koti taas siisti ja kodikas! Ja kuten joka kerta, lupasimme tälläkin kerralla, että koti pidetään kunnossa eikä lähdetä lipsumaan. Yeah right.

Ja loppuun vielä iltalenkkimaisemia. Huomaan itsessäni heti, jos en ole ulkoillut. Olen sanonut monesti aiemminkin ja sanon taas, että raitis ilma ja ulkoilu on ihanaa ja tekee ihmeitä!

IMG_20151201_161554.jpg

Rauhallista ja kiireetöntä joulunalusaikaa myös teille kaikille lukijoille!

Suhteet Ystävät ja perhe DIY Vanhemmuus