Casual sunday

IMG_20151113_174946.jpg

IMG_20151114_135714.jpg

Vaatekaappini ”arkistojen aarteet”-sarja näyttää sen kuin jatkuvan. 

Marraskuu on edelleen suhteellisen lämmin, mutta takin muistan jo heittää aamulla päälle. On ollut niitäkin päiviä, kun olen lähtenyt kotoa puolivahingossa pelkällä neuletakilla ja huivi kaulassa, pipo ja tumput laukussa. Tosin vielä mennään kevyemmillä takeilla, talvitakit saavat vielä vähän odottaa.

Kaivelin esiin pitkästä aikaa taas tuon Adidaksen verkkatakin. Se on ollut mulla todella kauan, ihan rehellisesti sanottuna en edes pysty sanomaan kuinka kauan – niin kauan kuin kykenen muistamaan.

adidascollage2.jpg

adidascollage.jpg

Ekassa kuvassa mulla on kädessä Epun Burtonin reppu ja muissa kuvissa mieheltä lainaamani Herschelin veska. Muuten kaikki on omaa. Hubin tennareista tykkään ihan hurjan paljon edelleen, mulla on niitä ainakin kolmet erilaiset. Mazinen vaatteet on myös yksi lemppareistani – niitä löytyy neuleista housuihin ja huppareista mekkoihin. Rakkauteni baggy-housuihin olenkin täällä jo tunnustanut aiemmin.

Rentoa sunnuntaita! Me jatketaan täällä lökäpöksyissä riehumista.

Muoti Höpsöä Ostokset Päivän tyyli

Jumppapirkon kyykkysuosikit

Toissapäivänä kikkailin täällä blogissa niin ikään vatsalihasten ympärillä. Tänään ajattelin jakaa tämän hetken kyykkylempparini, tarkemmin kyykyn lämmittelylempparini. Jokin tovi takaperin tykkäsin loikkia ja tehdä dynaamisia askelkyykkyjä, nyt on jo toisenlaiset hommat menossa.

IMG_20151108_201221.jpg

IMG_20151108_200620.jpgJoskus halutessani heitän kuulaa ylhäällä hieman ilmaan. Suosittelen kokeilemaan vain, jos tuntuu siltä, että kuula palaa takaisin hyppysiin.

Käytän kahvakuulaa salilla lähinnä lämmittelyyn. Tuo yllä oleva setti onkin tämän hetken suosikki lämmittelyliikkeeni – koko kroppa lähtee kivasti liikkeelle. Ja koska kyseessä on alkulämmön haku ja kropan herättely, niin painot eivät ole vielä kovin suuria. Työosuus on sitten erikseen ja eri välineillä.

Toinen hyvä kropan herätys on tämä:

IMG_20151108_200231.jpg

IMG_20151108_200320.jpg

Koko sarja lähtee ylhäältä, seisten, josta kumarran eteen siten, että takareisissä tuntuu hyvä venytys. Kumarasta yläkroppa takaisin ylös ja sitten kyykkyyn ja alhaalla pari joustoa, takaisin ylös ja sitten koko homma uudestaan. Kun tahdon tehdä töitä, heitän kepin sijaan selkään tangon painoineen.

Lämmittelyn jälkeen sumokyykky ja etukyykky taitavat tällä hetkellä lähteä suurimmalla riemulla, miksei takakyykkykin. Sen lisäksi maastaveto – yhdellä ja kahdella jalalla – sekä erilaiset askelkyykyt, kuten tämä:

IMG_20151108_201608.jpg

IMG_20151108_201643.jpg

En harrasta erikseen jalkapäiviä tai yläkropan päiviä, vaikka olenkin joskus miettinyt pitäisikö kokeilla. Sen sijaan tapaan käydä läpi enemmän tai vähemmän koko kropan. Tämä ihan jo siksi, etten koskaan osaa sanoa milloin pääsen taas salille. Tosin silloin, kun on aikaa, Elixia on niitä harvoja paikkoja, joissa voin tusata vaikka miten pitkään.

Hyvää viikonloppua!

Hyvinvointi Liikunta Mieli DIY