Kuulen usein, että olen rohkea.

Olenkin viime aikoina pohtinut paljon mitä on rohkeus. Millainen ihminen on rohkea. Se kun on niin suhteellista. Joku lähtee kriisiavuksi katastrofin keskelle, toinen henkensä kaupalla ponnistelemaan Everestin huipulle, kolmas ottaa välivuoden töistä tai ryhtyy yrittäjäksi, neljäs rohkenee vihdoin sanoa aviomiehelle tai poikaystävälle olevansa onneton ja haluavansa muutosta ja viides uskaltaa hypätä benjihypyn.

Kuulen usein myös, että ”minäkin haluaisin uskaltaa, mutta ei minusta olisi tuohon. Mahtavaa silti, että sinä uskallat/joku uskaltaa”.

Uskon, että elämme vain kerran. Tuntuisi järjettömältä jättää hyvä elämä elämättä tai asioita tekemättä vain siksi, ettei uskalla tai usko itseensä. Haluan elää aidosti ja itselleni rehellisesti. Rohkeuteni kumpuaa kai silkasta sisusta – halusta istua kiikkustuolissa vanhana paljon tarinoita kerrottavana ja kuolla tyytyväisenä – jes, mikä elämä. Ei minun tarvitse jäädä historiankirjoihin tai parantaa paksusuolen syöpää – riittää, että haastan itse itseäni. Ja teen ja tavoittelen asioita, joita haluan tehdä ja tavoitella ollakseni onnellinen ja itseeni tyytyväinen.

Miksi jäädä tuhlaamaan vuosia huonoon suhteeseen/työpaikkaan/ystävyyssuhteeseen/sohvan pohjalle? Mikset tarttuisi härkää sarvista kiinni ja alkaisi toteuttaa unelmiasi – yksi kerrallaan? Jos haluat tanssitaidottomana tanssia villisti keskellä baaria, niin mene ja veivaa, hyvänen aika sentään. Tässä maailmassa on nähty pahempiakin ympäristörikoksia. Jos puolestaan haluat juosta maratonin, niin juokse, kävele se vaikka läpi, mutta mene, jos se on sinulle tärkeää. Raivostuttavinta on jäädä valittamaan, kun kaikki avaimet on sinulla omassa kädessä.

Riskin ottaminen on juuri sitä, että voi tulla komeasti mahalaskulla lähtöpisteeseen, mutta ainakin yritit – on se parempi kuin olla koskaan yrittämättä.

Tsemppii, säkin pystyt siihen. Aloita tänään.