Positiivinen palaute ruokkii positiivisuutta ja hyvää tekemisen meininkiä

Kyllä, otsikkohan on itsestäänselvyys. Ainakin teoriassa.

Olen viime viikkoina – jopa kuukausina – pohtinut paljon positiivisen palautteen antamista ja saamista. Eilen keskustelimme siitä pitkään myös miehen kanssa.

Se on jotenkin kumma juttu, että suomalaiseen mentaliteettiin yhä kuuluu syvästi kehujen säästäminen. En tiedä, mitä pelätään tapahtuvaksi, jos kovasti kehuttaisiin. Että kusi nousee päähän? Että tukehduttaisiin omaan hyyvyyteemme? Loistavana ja tehokkaana työntekijänä pidetty lähtee uusiin haasteisiin tai äityy pyytämään palkankorotusta tai bonuksia? Puolisokin saattaa ryhtyä kuvittelemaan itsestään liikoja. Vai mitä ihmettä?

Vuodenvaihteessa hyppäsin uusiin työkuvioihin ja sen myötä myös täysin uuteen työn tekemisen kulttuuriin. Tähän kulttuuriin kuuluu minun työurallani ennennäkemätön muiden kunnioittaminen ja arvostus. Tähän kuuluu myös positiivinen palaute ja asenne sekä ystävällinen kohtaaminen. Olen kuullut järjettömät määrät (naisvaltaiselta alalta poistumisen jälkeen ”järjettömään” ei paljoa tarvita) hyvää palautetta tekemästäni työstä niin kollegoilta että asiakkailta ja antanut sitä mutkattomasti myös itse. Voiko näin edes olla? Ja millaisessa flowssa työpäivät kuluvat, kun on hyvä fiilis läpi päivän!

Myös kotona olemme päättäneet keskittyä hieman enemmän positiivisiin asioihin. Kun ensihuuman vaaleanpunaiset rakkauslasit on riisuttu ja arki on arkea, on luonnollista, että välillä huulilta karkaa nipinää ja napinaa. Nyt yritämme (entisestään) vähän enemmän nähdä arjessa hyviä asioita. Mies aloitti jo – hän tuli kotiin parin päivän reissulta ja kertoi, että näki toki minun jäljiltäni sotkuisen kodin (en todellakaan jaksanut siivota) ja olisi voinut siitä huomauttaa, mutta sen sijaan hän keskittyikin siihen, että näki kasvoiltani hymyn ja sen, että olin iloinen hänen kotiinpaluustaan. Sehän nyt on selvää, että jos hänen ensimmäinen lauseensa jälleennäkemisen hetkellä olis ollut ”et sitten jaksanut edes siivota”, niin ei se järin iloista vastausta olisi kirvoittanut.

Miten sitä aina lipsuukaan pitämään hyvää palautetta itsestäänselvänä? Kyllä tuo toinen nyt tietää, että on hyvä tyyppi. Kyllähän se nyt itsekin näkee, että sillä on hyvä tyyli ja että se näyttää kivalta. Kyllähän työkaveri tietää olevansa rautainen ammattilainen ja ystävä tajuaa, että koska me ollaan kavereita niin hänen täytyy olla mun mielestä loistotyyppi. No, mutta jos sen kuitenkin sanoisi edes joskus ääneen? Ihan aidosti. Epäaito ei ketään lämmitä.

Kivaa iltaa! Keskitytään hyviin asioihin, kesän kynnyksellä sen pitäisi olla helppoa :)