Postpartum kuvista
Niin minä taas mieleni pahoitin…
Ei vaiskaan, mutta pohtimaan kyllä laittoi. Nimittäin somessa vastaan tulleet postpartum kuvat.
Eksyin eilen selailemaan instagramia. En tuttuja, vaan niitä ehdotusihmisiä ja -tilejä, joita insta tarjoilee. En – btw – tiedä, miksi Instagram haluaa tarjoilla minulle ehdotuksissaan paljon raskauskuvia, masukuvia ja kaikkea muuta vauvatauhkaa…hmm… Mutta niin, eilen vastaan tuli myös muutamia postpartum hashtagilla varustettuja kuvasarjoja. Siis näitä:
Kuva täältä. Mikäli linkki toimii ja vie teidät Pinterestiin, niin sen takaa löytyy lisää kuvia aiheeseen liittyen. Käy tsekkaamassa, jos kiinnostaa nähdä enemmän.
Jäin miettimään, miksi joku kokee tärkeänä postata someen ”olenpas hyvässä kunnossa, vain 5 päivää/kuukausi/2 kuukautta/puoli vuotta synnytyksestä”-kuvia? Jokseenkin kumma juttu, että sellaisen lataa useimmiten ihminen, jonka raskauskilot ovat jääneet synnärille ja keskivartalo kiiltelee arvettomana, ehkä vähän jo vatsalihasten reunatkin pilkistävät. Ja useinhan nämä eivät tule sellaisen suoranaisen ”lällällää”-tekstin kanssa, vaan sellaisen hyvin vilpittömän ”kunhan postasin – eikö saisi – en minä tässä lesoile – enkä missään nimessä halua muille pahaa mieltä aiheuttaa – tai ainakaan mitään vertailua”. Mutta niin, turha ruikuttaa ja syyttää raskautta kiloistasi. En usko, katsokaa nyt muakin.
Joo, kyllä. Saahan raskauden jälkeisestä ajasta jokainen olla omalla tavallaan iloinen – joillekin se tarkoittaa eri asioita kuin toisille. Olin minäkin yllättynyt (ja iloinen), kun raskaus ja synnytys eivät vieneetkään kaikkea keskivartalostani ja ylipäätään kehostani mukanaan. Kun tikku aikoinaan näytti plussaa, hyvästelin mielessäni ainakin bikinit ja 34-36 koon vaatteet – tein nopean hyväksymisen muuttuvan kehoni kanssa: jep, näin saattaa käydä, mutta jotain parempaa on tulossa tilalle. Ja juttu oli sillä käsitelty.
Laitetaan nyt oma bikinikuva tähän, sillä niitä ei sittenkään tarvinnut polttaa roviolla synnytyksen jälkeen.
Eli olihan se kaiken jälkeen mukavaa huomata, ettei raskauden tarvitse muuttaa kehoa aivan toisenlaiseksi. Ja ihan kivaa oli saada ”oma kehoni” takaisin – se tuttu ja omankokoinen ja entisen näköinen, ellei jopa entistä vähän ehompi. Mutta, että olisin läiskinyt somen täyteen kuvia litteästä mahastani? Hell no! Miksi? Kenelle ne olisi edes tarkoitettu? Muille tsempiksi tai näkökulmaksi vai itselleni herutukseksi?
Kätilöopistolta kotiin päästyämme elämäni oli juuri muuttunut pysyvästi. Kiikuin keinutuolissa ja ihmettelin pientä ihmistä ja sitä, että meistä tosiaan oli nyt tullut perhe, että minä olin nyt äiti. Silloin oli kyllä hyvin kaukana ajatus siitä, miltä mahani näyttää. Tai, että sen pitäisi olla hyvässä kuosissa heti nyt tai viimeistään viikon päästä. Tai edes puolen vuoden päästä kesällä.
Ja laitetaan nyt loppuun vielä disclaimer: en ole niitä ihmisiä, joiden mielestä hyvännäköiset ja atleettiset ihmiset eivät saisi koskaan julkaista yhtään mitään, koska kaikille muille tulee paha mieli. Jokainen itse päättäköön mitä julkaisee, jos ne hyvän maun rajoissa kulkee – me muut sitten kehitämme omaa median lukutaitoamme siinä sivussa.
Mitä aihe teissä herättää? Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä ja avartaa omaa maailmankuvaansa tässäkin asiassa.