Tämä hetki

Vielä viime viikonloppuna näytti ulkona hieman toisenlaiselta. Pidän täällä peukkuja pystyssä, ettei aivan kaikki lumi nyt sulaisi. Tai jos sulaa, niin saataisiin vielä edes vähän uutta lunta ja kevyttä pakkasta ennen kevättä. No, se jää nähtäväksi.

Olen viime aikoina havahtunut siihen, että olen tuupannut blogia jonnekin ajatusteni peränurkkaan – tai onhan tämä ajatuksissa ollut, mutta teot ovat jääneet uupumaan. Ei ole edes ollut mikään hervoton kiire eli ruuhkavuosia en voi syyttää. Levännyt olokin on, joten väsymystäkään en voi sormella osoittaa. Kirjoitinhan juuri, että meillä pääasiassa möllötellään ja otetaan rennosti.

Ja kyllä, minulla olisi tuhottomasti ajatuksia ja ihan oikeaa asiaa purtavaksi, mutta sen sijaan, että olisin linnoittanut itseni läppärin eteen olenkin työpäivän jälkeen leiponut ja tehnyt ajan kanssa ruokaa, siivoillut, makoillut lapsi kainalossa sohvalla ja höpötellyt, ulkoillut, leikkinyt, pelaillut, kävellyt, lukenut, nukkunut päiväunia ja sen sellaista. Tottakai olen tehnyt tuota ja paljon muutakin ennenkin, mutta nyt olen tehnyt niitä entistä enemmän.

Ne hetket, jotka olen päättänyt käyttää läppärillä, olen tehnyt koulujuttuja. Ja sekös vasta antaa virtaa! Jokainen joskus jotain opiskellut tietää tunteen, kun voi vetää joko alitajunnasta tai post it-lapulta yli tehtävän – tehty!

Kun kouluhommat on tehty, olen vihdoin ajatellut tarttua oman elämäni to-do-listaan. Muutamia kohtia olen jo siltäkin listalta voinut yliviivata, mutta siinä missä koulutehtävät on kerralla tehty niin oman elämän lista jatkuu ja jatkuu – jalostuu, sillä aina tulee uusia juttuja, joita kohti mennä ja joita tavoitella.

Kaikki tämä (ja pari muuta juttua) on saanut mielen keveäksi. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea. Se on mahtava tunne, kun asiat etenee ja hoituu – kun saa juttuja eteenpäin, tehdyksi. Niitä sellaisia, jotka ovat aina olleet vähän niinku sitku-juttuja.

Touhukasta loppuviikkoa!