Vaarojen valloituksesta ja hulluudesta
Suomi on minun mielestäni kerta kaikkisen kaunis, luonnonläheinen maa. Joka vuodenaika hönkäilen syystä ja toisesta tämän maan erinomaisuutta. Olisi äärimmäisen vaikea keksiä, missä muussa maassa haluaisin asua – siis todella asua ja asettua, elää jokapäiväistä elämää vuosien ajan.
Suomessa on pieniä ja harvinaisen puoleisia helleaaltoja lukuunottamatta alituiseen raikas, helposti hengitettävä ilma sekä luontoa lähellä aivan joka paikassa. Lenkkeilijänä ja ulkoliikkujana sitä todella osaa arvostaa. Paras aika lenkkeillä on mielestäni aina sateen jälkeen, jolloin ilma on sopivan kostea, viilentynyt ja raikas hengittää. Tätäkin osaa arvostaa kummasti, kun on käynyt hölkkäilemässä vaikkapa Brasiliassa, Havaijilla, Keniassa ja Sri Lankassa. Neljästä vuodenajasta ja muista Suomen erinomaisuuksista en nyt edes aloita, ettei jutusta tule päättymätön.
Olen nyt perheeni kanssa Vuokatissa. Tarjolla olisi kuntosalia, uima-allasta ja sen sellaista, mutta päätin käyttää loppulomani harrastaen niitä juttuja, joita en normaalissa arjessa pääse niin helposti tekemään sekä tietenkin hyödyntäen alueen erikoisuuksia. Yksi niistä on ehdottomasti luonto.
Olen aiemmin lomalla kirmaillut urheiluopiston maastoissa ja kipittänyt hiekkamäkeä ylös ja alas, eilen oli vuorossa Vuokatinvaaran valloitus.
Ensin kipitin mökiltä luonnollisesti vaaran juurelle, josta huipulle vievää asfalttitietä pitkin ylös. Tien reunaan on tehty erillinen kaista urheilijoita ajatellen, siellä näkee usein hiihtäjiä (ja muita kestävyysurheilijoita) kelkan ja rullasuksien kanssa kiipimässä. Minulle riitti ihan oman kehoni paino, huh, pelkkä ajatus kelkasta ja lisäpainosta… Myös maastopyöräilijöitä suhahtaa silloin tällöin vastaan.
Kipittäessäni tienviertä ylös pohdin, että Suomi on pullollaan mahtavia paikkoja. Sen lisäksi pohdin, että suomalainen mielenlaatu on jokseenkin hulluuteen taipuvainen ja hyvällä tavalla vähän vinksahtanut – kuka täysijärkinen lähtee auringonpaisteeseen kipuamaan mäkiä ylös kieli vyön alla, verenmaku suussa ja oksennus kurkussa? Puhumattakaan kaikesta muusta suomalaisuudesta saunoineen ja hankiin hyppimisineen.
Asfalttipätkän jälkeen, ylös päästyäni lähdin laskettelemaan rinnettä alas, jonka jälkeen luonnollisesti kipusin sen uudelleen ylös. Rapa roiskui, syke huiteli ajoittain maksimissa ja pysähtelin vetämään henkeä tuon tuosta. Miten mahtavaa tuo on!
Olin aidosti onnellinen tuolla pomppiessani ja mietin, ettei kukaan tee tällaista vain suorituksen vuoksi, vaan siksi että todella nauttii hommasta. Urheilu, etenkin kun se ei ole enää kevyttä ja söpöä reippailua, vaan ajoittain oikeasti veren maku suussa vetämistä ja omien rajojen hakemista vaatii sisua ja sen sortin mielenlaatua, että hommassa näkee mieltä ja järkeä. Sen jälkeen, kun on useamman kerran vetänyt räkä poskella ja voimansa aivan finaaliin, ymmärtää toki sen hienouden mutta yhtälailla sen, ettei sitä tekisi, jos siitä ei kicksejä saisi.
Kauniina takaisin mökille, kuumaan suihkuun ja huikopalaa vetämään. Nyt tuntuu somasti jaloissa ja pyllyssä eilinen rehaaminen.