Vaivojen kautta hyvään oloon treenaamalla (eli raskausviikot 15-21)
Ajattelin taas jatkaa raskausviikkosaagaani. Silläkin uhalla, ettei se välttämättä kiiinnosta kuin pientä marginaalista ryhmää. Te kaikki muut – hypätkää suosiolla ohi. Tulossa on vielä paljon muutakin kuin tätä jaarittelua raskauteni eri vaiheista.
Mutta niin. Viimeisin postaus tässä sarjassa koski viikkoja 6-14 ja sen voi lukaista täältä. Ja niille, jotka eivät jaksa tuonne linkata, niin kerroin aiemmin kärsineeni parin kuukauden päättymättömän krapulan.
Mutta sitten vihdoin viikolla 15 ellotus loppui. Se tarkoitti sitä, että pystyin palaamaan aika kivasti takaisin normaaliin arkeeni. Lähdin taas liikkumaan monipuolisemmin (alkuraskaudesta pääasiassa vain juoksin), pystyin aloittamaan uudelleen aamukahvin juomisen (ihan pienellä, alle puolen kupin siivulla tosin) sekä syömään huomattavasti monipuolisemmin ja tuhdimme – muutenkin energiaa alkoi taas virrata sekä kroppaan että mieleen.
Ensimmäinen ultrakin oli jo takana, joten uskalsimme hiljalleen kertoa lähimmille raskaudesta. Kovin laajasti emme uutista kuitenkaan edelleenkään julistaneet.
Mutta eihän se tie onneen ja autuuteen koskaan aivan mutkaton ole. Nappasin (oletettavasti) töistä itselleni noron ja istuksin kotona sohvalla ämpäri kainalossa kolmisen päivää. Norosta selvittyäni meinasi lähteä jalat alta, kun SI-nivel kiukustui kehoni muutoksista. Ehdin pienen hetken miettimään, että mites suu sitten pannaan, jos selkä pettää jo tässä vaiheessa.
Muutamana päivänä selälläni, jalat ylhäällä ysikympin kulmassa makoillessani päätin, että ei muuten petä – minä en jumalauta suostu lepoon vielä tässä vaiheessa. Googlasin asiaa, konsultoin kiropraktikkoa, jätin juoksemisen hetkeksi (sillä se yllätys yllätys provosoi alaselästä hanuriin ja aina takareiteen asti säteilevää kipua) ja palasin salille. Tein omatoimisesti selkää vahvistavia liikkeitä sekä nimenomaan SI-nivelelle suositeltua jumppaa. Kaksi kertaa salilla riitti siihen, että selkä lakkasi kiukkuamasta ja hanurijumi helpotti, mutta jatkoin salilla jatkossakin selkäni ja erityisesti raskauden myötä löystyvät niveleni huomioiden.
Salitreenin avulla pääsin taas jatkamaan juoksemistakin – tai ehkä enemminkin pitäisi sanoa että hölkkäämistä. Tosin olen tämän raskauden aikana ehtinyt miettimään monesti, miten jotkut voivat tykätä juoksemisesta ihan raskauden loppuun asti. Onko heillä jokin supertehokas tukivyö? Eikö juoksu tunnu ikävältä, kun vatsa kasvaa ja pomppii mukana – pahimmillaan painaa ikävästi virtsarakkoakin (sweet, i know)? Eikö vatsa- ja kylkinahka ole kovalla koetuksella? Näiden aatteiden myötä omalla kohdallani tuli mukaan enenevässä määrin myös pyöräilyä ja uintia – aina sitä mukaa, kun juokseminen alkoi tuntumaan toissijaiselta. Joogassakin kävin Shalassa, joka teki todella hyvää niin keholle kuin mielelle.
Mutta mitäs muuta näillä viikoilla kuin kuntouttavaa jumppaa ja treeniä noin ylipäätään?
Lopettelin töitä, hain uusia töitä ja pohdin voiko raskaana ylipäätään hakea töitä ilman huonoa omaatuntoa. Odottelin pitkää kesälomaa alkavaksi, joka onkin seuraavassa raskausviikkopostauksessa melkoisen isossa roolissa.