Kuka minä sitten olen? Mitä minä tunnen?
Näitä kysymyksiä usein mietin. Luulen, etten ole ainut sairastunut, jolla identiteetti hämärtyy hiukan diagnoosin myötä. Nykyään kuitenkin osaan jo erottaa omaa identiteettiäni, ja sairauttani paremmin. Toki sairaus kuuluu minuun, on osa minua. Mutta mitä minä olen sairauden takana?
Olen 25-vuotias nainen. Itse ehkä pidän itseä useimmiten tyttönä. Tunnen olevani nuori. Varmasti jopa nuorempi kuin olen. Olen käynyt lukion, opiskellut myös ammattikorkeassa ja saanut tutkinnon melkein valmiiksi. Mutta vain melkein. Siitä lisää myöhemmin. Olen hyvin eläinrakas. Usein viihdyn eläinten seurassa paremmin kuin ihmisten. Eläinten seurassa en väsy. Rakastan silti olla ihmisten seurassa, rakastan myös olla huomion keskipisteenä. Rakastan juhlia, häitä, synttäreitä, ihan mitä vain. Olen sosiaalinen ja tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Olen hieman kilpaileva, siinä mitä aloitan, haluaisin olla paras. Vaikka tiedän tietenkin ettei se heti onnistu.
Usein aloitan uusia harrastuksia, jotka kaikki vähitellen jäävät pois. Erityisesti pidän elokuvien katselusta ja kirjojen lukemisesta. Luulen, että kirjojen lukeminen on vanhin harrastukseni. Luen ihan mitä vain. Välillä on ihana lukea fantasiaa. Hiljalleen haihtua tästä maailmasta kirjan sisään, päähenkilön rooliin, nähdä upeita maisemia ja kokea hienoja seikkailua. Välillä luen raskaampaa kirjallisuutta, Torey Haydenin kirjoja, huumeista kertovaa kirjallisuutta, kaikkea sen tapaista. Ja Nancyä. Aina vaan Nancyä. Melankolia on ehkä yksi luonteenpiirteeni. Siihen minulla on viha-rakkaus-suhde. Välillä rakastan vaipua synkkyyteeen. Omaan, kylmään, utuiseen, niin pimeään maailmaan. Kuunella haikeita kappaleita Spotifystä, katsella sydäntä raastavia elokuvia, lukea synkkiä kirjoja. Tai vaikka vain maata sängyssä ja tuntea se synkkyys. Mutta välillä se synkkyys on niin riipivä, sielua syövä, että se sattuu niin kovasti, tekisi mitä vaan päästäkseen pois sieltä pimeästä, niin tutusta kuilusta.
Ja takaisin aiheeseen. Olen myös aina ollut kiinnostunut kauneudenhoidosta. Työni onkin tällähetkellä kauneudenhoito alalla. Rakastan meikkaamista, saatan meikata itseni täyteen tällinkiin poistumatta kotoa ollenkaan. Meikkaaminen on terapeuttista. On ihana näyttää meikaltulta. Se on tosin joko kaikki tai ei mitään. Toinen puoleni on taas luonnollinen minä. Riittää vain, että hiukset harjataan ja huulirasvaa sipaistaan huuliin. Sekin on ihanaa. Pidän myös kaikesta kauniista ja kiiltävästä. Täytyy myöntää, että olen hieman materialisti. Kaiken ihanan ostamisesta tulee hyvä fiilis. Itsensä ympäröi ihanilla tavaroilla ja vaatteilla, niin luulee pitävänsä mielensä edes hiukan parempana. Ei ole väliä onko vaate/tavara kallis vai halpa, merkkiä vai merkitön. Vain sillä on väliä, että sen haluaa.
Ajattelin ensin, että kirjoitan myös tähän postaukseen tuntemuksiani/oireita sairauksistani. Millainen masennus on minulla, entä hypomania tai mania. Tai miltä ahdistus tuntuu. Mutta tästä postauksesta tulikin niin pitkä, että teen noista oman postauksen. Ehkäpä teenkin kaikista ihan omat.
Olenkin vasta uusi bloggaaja ja postauksia on vähän, mutta kommentoikaa ihmeessä, jos jotain tulee mieleen :)