Miksi en vain voi olla onnellinen? En enää edes muista miltä onnellisuus tuntuu. Poikaystävä on tehnyt kaikkensa, että viihtyisin täällä. En viihdy. En ole niin sosiaalinen kuin hän, en saa uusia ystäviä tuosta noin vain. Rakastan kyllä juhlia ja huomiota, mutta siinä tilanteessa kun tunnen suurinpiirtein kaikki. Outojen ihmisten keskellä olen kuin kala kuivalla maalla. Ahdistunut, peloissani, keskustelu ei suju. En edes tiedä mistä puhuisin. Haluan kotiin.

Olen niin yksin. Täällä minulla ei ole muuta kuin koirani ja poikaystävä, kuka on suurimman osan ajasta aamusta yöhön töissä. Minulla ei ole mitään, en halua mennä ulos yksin. Se riittää, että käytän koiraa yksin ulkona. On vain niin ahdistavaa. Oudot ihmiset, oudot tavat, ja outo maa. Suomessa voisin mennä yksin käymään kaupungilla kaupoissa. Senkin olen vasta oppinut hiljattain, että voin mennä yksin vaatekaupoille. Suomessa voisin pyytää ystävää ulos syömään, tai kutsua ystävän käymään. Suomessa voisin lukea kirjojani. Tai voisin mennä käymään viikonlopuksi vanhemmilleni, tai sukulaisille. Täällä en voi tehdä mitään. Olen yksin. Suurimman osan ajasta Suomessakin olen yksin. Nautin yksinolosta, mutta tiettyyn pisteeseen asti.

Täällä suurimman osan ajasta olen yksin kotona. Nukun, selaan puhelimella sosiaalisia medioita, tai katson koneelta Netflixiä, silloin kun netti toimii niin hyvin, että voin katsoa sitä. Ahdistaa taas niin paljon, että pääkin on tullut kipeäksi. Kaikki lähti siitä kun poikaystävä sanoi, että tulenko yhden paikan avajaisjuhliin, minne hän menee töihin. Sanoin, etten tule. Tiedän etten kestäisi. Istuisin yksin pöydässä vaivaantuneena ja toivoisin, ettei kukaan puhu minulle. Se olisi todella kiusallista ja ahdistavaa. Hän ei millään voinut ymmärtää miksen halua tulla.

Surettaa todella, että tunnen näin. Surettaa, etten voi mennä niinkuin muutkin ja käydä yksin ulkona ja keksiä itselle ulkona jotain tekemistä. Surettaa, etten pysty mennä sosiaalisiin tapahtumiin ilman ystävää, tai sukulaista joka on lähes koko aika kanssani. Surettaa, että minulla on periaatteessa kaikki hyvin, ja kaikki tehdään puolestani, että viihtyisin ja silti en viihdy. Olen surullinen ja ahdistunut ja kaipaan kotiin. Oikeaan kotiini. Surettaa, etten tunne ikinä olevani onnellinen. Nautin kyllä usein elämästäni ja koen kivoja asioita. Mutta en vain tunne olevani onnellinen. En tiedä, mitä voisin tehdä sen eteen. Kuitenkin olen kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Miksen siis voi olla onnellinen? Miksi minulla ei ole mahdollisuutta siihen? Voi kumpa voisin joskus aidosti olla onnellinen.