Raflaavan otsikon takana piilee aito ongelma. Muusikkous (taiteilijuus ylipäänsä?) ja raha eivät usein mahdu samaan lauseeseen. Tai jos mahtuvat, puhutaan kuinka Beyoncé tienasi miljoonia Super Bowl -esiintymisestään. Mutta jos et ole Beyoncé, kuinka raha-asiat tulisi hoitaa? Kannattaako miettiä eläkettä? Kannattaako olla yrittäjä? Entä laskutuspalvelut ja kevytyrittäjyys? Mitä eroa on yelillä ja tyelillä?

Kerron nyt vastauksia näihin ja moneen muuhun kriittiseen asiaan, jotka ovat jatkuvasti läsnä muusikon arjessa. Asioita, joihin ei ole edelleenkään täysin järkevää ratkaisua ja jonka vuoksi monet meistä kärvistelevät raha-asioidensa hoidon kanssa. Somea ja alaa seuraillessa olen myös huomannut, että monella nuorella ja ehkä vanhemmallakin muusikolla ei ole realistinen ja totuudenmukainen  kuva siitä miten raha liikkuu ja palkat koostuvat. Suurimmaksi osaksi kyse on tiedon puutteesta. Siksi kirjoitankin tätä postausta. Olen nimittäin itse ollut tuo tiedoton tyyppi, joka vain liitelee keikasta ja projektista toiseen, eikä oikein ymmärrä tai jaksa välittää joka pennistä, koska ”eihän sillä nyt oo niin väliä”. Kuitenkin kun hiljattain katsoin eläkeotettani, tuli vähän ankea olo. Okei olen ollut ulkomailla yhteensä melkein 10 vuotta, mutta silti.

Kevytyrittäjyys ja laskutuspalvelut – miksi en suosittele niitä sellaisenaan?

Laskutuspalvelut kuten Ukko, Keikkalasku ym on lanseerattu myös ”kevytyrittäjä” -tittelin alla. Totuus kuitenkin on, ettei ole olemassa mitään kevytyrittäjyyttä. Suomessa olet joko yrittäjä tai palkansaaja, piste. Kevytyrittäjyys-sana on vain brändäyksen tulos, jolla myydään näennäisesti helppoa työkalua laskuttamiseen. Satunnaisissa tapauksissa se onkin mainio tapa laskuttaa nopeasti ja helposti. Pitkäkestoisena ratkaisuna se ei kuitenkaan sellaisenaan toimi. Miksi?

• Laskutuspalvelut eivät kerrytä sinulle eläkettä. Et ole työsuhteessa laskutuspalveluun jolloin he eivät myöskään maksa tyeliä eli työeläkettä.
• Laskutuspalveluiden provikka saattaa äkkiä katsottuna näyttää pieneltä, mutta kun katsot tarkemmin, paljastuu sieltä vakuutusta ja muuta, joiden päälle lisätään vielä alv, jolloin kokonaisprovikka onkin sen 10% tai enemmän.
• Jos asioit työkkärin kanssa ja käytät laskutuspalvelua, katsotaan sinut lähes automaattisesti yrittäjäksi. Tämä on toki tapauskohtaista, mutta riski on suuri. Kaikki varmasti tietävät tapauksia joissa muusikko on kylmästi katsottu yrittäjäksi vaikkei mitään toiminimeä tms ole hänellä olemassakaan.
• Kun tienaat yli 8000€ laskutuspalvelun kautta, joudut automaattisesti yel-velvolliseksi. Eli joudut siis joka tapauksessa alkaa maksamaan yeliä vaikkei sinulla ole yritystä.

Tyel ja yel – kumpi on sinulle sopiva vaihtoehto?

Tyel = lakisääteinen työeläkevakuutus työntekijälle

Yel = Yrittäjän lakisääteinen eläkevakuutus

Jos haluat kerryttää itsellesi eläkettä, voit siis saada sitä jommassa kummassa muodossa. Eläkeasiat eivät nuorena tunnu kauhean ajankohtaisilta tai tärkeiltä. Muistan itsekin olleeni että ”pfft kuka jotain eläkettä miettii, nyt painetaan hommia ja eletään!”. Kolmenkympin lähestyessä aloin kuitenkin ensimmäisen kerran miettiä, että mitäs sitten kiikkustuolissa, kun on tämä 1-tyypin diabeteskin ja kaikkea. Se oli yli 10 vuotta sitten, ja tilanne oli freelance-muusikon kannalta täsmälleen sama kuin nyt. Olet joko A) yrittäjä B) teet verokortilla mahdollisimman paljon ja muissa tapauksissa käytät laskutuspalvelua C) teet keikkoja pimeästi. (Viimeinen vaihtoehto on huumoria). Jos siirryt yrittäjäksi/kevytyrittäjäksi, tulee maksettavaksi yel. Yelin määrä kannattaa selvittää hyvissä ajoin, niin osaat varautua siihen. Voit myös maksaa minimi-yeliä, joka on n. 120-200 € /kk. Tämäkin kombo on siis ihan varteenotettava vaihtoehto, kunhan jaksat selvittää ja hoitaa yel-asiat kunnolla. Yrityksen perustamisessa on meidän alalla paljon riskejä alan luonteesta johtuen. Jos ei ole taloudellista turvaverkkoa esim. puolison tai muun vakituisen työn puolesta, kannattaa miettiä mikä vaihtoehto sopisi itselle parhaiten.

Muita ratkaisuja?

Jos yrittäjyys ei kiinnostele, vastauksia on muutama: ohjelmatoimistot ja osuuskunta. Ja nimenomaan sellaiset, jotka maksavat palkan verokortilla. Näin eläke kertyy ja hommat menevät kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Itse olen käyttänyt Stagentia, joka on sama lafka kuin perinteikäs Suomen Palkkiopalvelu. Stagentissa on se hyvä puoli, että he ovat kehittäneet palvelunsa nimenomaan näihin yllä kuvattuihin tarpeisiin. He ovat sinuun työsuhteessa, maksavat palkan ja muut työnantajakulut, ja ottavat hyvin maltillisen provision. Alv:a 10% ei heillä ole käytössä. Lisäksi palkka tulee heti, eikä tarvitse odotella että asiakas maksaa, niinkuin laskutuspalveluissa. Voit siis ”laskuttaa” itse myymäsi keikat heidän kauttaan, keikan ei tarvitse olla heidän myymänsä. Olen ilokseni huomannut, että samantyyppisiä palveluntarjoajia on tullut viime aikoina myös enemmän.

Suomessa toimii myös Osuuskunta Lilith. Olen itsekin Lilithin jäsen, ja siellä on aivan fantastinen satojen ihmisten yhteisö eri luovien alojen tekijöitä. Lilithistä saat neuvoja, tukea ja turvaa. He hoitavat laskutuksen ja palkanmaksun, ja voit myös pyörittää omaa verkkokauppaa heidän kauttaan. Ainoa miinus on, että Lilith on hakeutunut arvonlisävelvolliseksi, joka tarkoittaa, että jokaisesta laskusta menee 10% alv:a.

Loppukaneetti

Yksi asia mikä varmasti pelästyttää monet, on palkkion nousu kun siihen lätkäistään päälle työnantajakulut sekä ohjelmatoimiston provikka. Ymmärrän sen hyvin. Siitä itsenikin on pitänyt päästä aikanaan yli ja rohkeasti myydä keikkoja niiden oikealla hinnalla. Myöskin kun joku tarjoaa sinulle keikkaa ”400€ laskulla”, ei pidä innostua että vau saan noin paljon rahaa, vaan kalkuloida mitä oikeasti jää käteen.

Muusikon ammattiin on työelämän näkökulmasta suhtauduttu nihkeästi todella pitkään. Mentalisti Pete Poskipartaa haastateltiin Yle 1:llä yrittäjän päivänä, ja hän muisteli kuinka 20-15v sitten monet luovat alan tekijät eivät edes saaneet toiminimeä, koska ”yrittäjyyden riski ei täyty”. Se, mitä nuo riskit olivat, kukaan ei koskaan eritellyt.

Toivon että joku olisi kertonut minulle näistä asioista kun olin opiskelija. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että nuoret muusikot sysätään työelämään ja asiat pitää oppia kantapään kautta. Minua myös vähän  ärsyttää edelleen ilmassa leijuva ihme stigma että muusikkous on joku huuhaa-ammatti jossa muusikko vaan haahuilee ja ✨inspoilee✨ ympäriinsä, eikä sitä oteta tosissaan sen vertaa että älyttäisiin alan rakenne. Tämä tarkoittaa, että myös muusikoiden pitää alkaa ottaa asiat tosissaan! Eläke ja muut työelämän jutut ovat meille ihan yhtä olennaisia kuin vakituisessa työsuhteessa oleville ”normaalia työtä” (tämäkin termi on niin 🤢😆) tekeville. Työelämä on muutenkin muuttunut, vakituinen soppari ei ole enää mikään itsestäänselvyys, vaan kaikilla aloilla jengi tekee moniosaajina töitä sinne tänne, osa tulee palkkana ja osa pitäisi laskuttaa, työnantajia ja projekteja on monia. Tähän olisi päättäjien hyvä havahtua. Lopuksi vielä Reilun taiteen manifestin kannanotto aiheeseen:

Kerro minkälaisia ajatuksia aihe sinussa herättää! Nostetaan tätä tapetille, niin ehkä pikku hiljaa asiatkin voivat muuttua.