Onko klassinen muusikko tyylilajinsa vanki?

     Oletko klassisesti koulutettu soittaja, ammattilainen tai harrastaja? Takana musiikkiopistoputki, konservatorio, akatemia?

Oletko koskaan tuntenut halua kokeilla muita musiikkityylejä? Oletko saanut siihen kannustusta vai onko halut torpattu tylysti? 

Voiko klassinen muusikko soittaa muitakin tyylejä, vai syökö se uskottavuutta?

Avaan tässä omia kokemuksiani opiskeluajalta, jotka eivät ole ihan kauhean ruusuisia. Valitettavasti juteltuani lukuisien kollegojen ja oppilaideni (aikuisia jotka ovat soittaneet lapsina, lopettaneet ja nyt aloittaneet uudestaan) kanssa, on todettava että Suomen musiikkiopistosysteemi koulii meistä virheitä ja vääriä ääniä pelkääviä, esiintymispelkoisia ja klassiseen musiikkiin rajoittuneita improvisointikyvyttömiä soittajia. Toki meistä tulee myös teknisesti vahvoja, nuotinlukukykyisiä ja tasalaatuisesti pimputtavia ja vinguttavia soittajia. Näitä asioita ei sovi vähätellä. 

Mutta. 

Muistan elävästi sen paheksunnan tietyiltä opettajilta konservatoriossa kun aloitin irlantilaisen musiikin ja tanssin harrastamisen. ”Mitä hömpötystä!”.

Orkesterinjohdon kurssille toin innokkaasti itse tekemäni sovituksen Beatlesin ”Blackbird”-kappaleesta. Se halveksunta ja kritiikki jonka opettaja antoi. Edelleen 38-vuotiaana marinoituna ammattilaisena sen muisteleminen sävähdyttää ikävällä tavalla. 

Ja niin pois päin, esimerkkejä riittää. 

Asia kääntyy helposti myös toisinpäin: Kun opiskelin kansanmusiikkia, klassista taustaani vieroksuttiin. 

Vasta Irlannissa sain ensimmäistä kertaa kokea aidosti positiivisia reaktioita ja innostusta siitä että hallitsin useampia musiikin genrejä.

Siellä silmäni myös toden teolla avautuivat sen suhteen kuinka paljon ovia se avaa! Sain niin paljon kannustusta ja ihailua opettajilta ja kollegoilta etten ollut välillä uskoa sitä edes todeksi. 

Älkää ymmärtäkö väärin, jos opiskelet klassista musiikkia, pääpaino pitääkin olla siinä. Mutta eikö nuoren ihmisen elämään mahdu muka mitään muuta?

Miksei voisi olla mahdollista valita esim. pop/jazz-linjaa kaikilla instrumenteilla? Tai tehdä rinnakkain vaikka molempia! Ehkä nykyään voikin, mutta omana aikanani ei. 

Kun katson itseäni ja opintojani taaksepäin, minulle paras vaihtoehto olisi ollut klassinen linja ja sivuaineena kevyt musiikki. Myöhemmin Sibelius-Akatemiassa haalin kursseja jazzteoriasta sävellykseen ja sovitukseen. Lyhyessä ajassa oli kuitenkin hankala yrittää oppia kaikkea mitä halusin. Ison osan asioista olen oppinut vain tekemällä, ”learn as you go”-tyyppisesti. 

Musiikkioppilaitoksissa pitäisikin korostaa enemmän yksilöllisen polun löytämistä. Ilman että mitään rajataan pois, vaan takki auki ja kaikki vaihtoehdot esillä. 

Kuulisinkin mielelläni juuri sinun ajatuksesi ja kokemuksesi musiikin harrastajana ja ammattilaisena. Kerro millaista sinun aikasi musiikkiopistossa ja/tai ammattiopinnoissa oli! Jaetaan yhdessä hyvät ja ne traumaattiset kokemukset :D