Lastenkirjojen äidit

Lueskelen paraikaa Elizabeth Podnieksin toimittamaa Mediating Moms -nimistä kokoelmaa, jossa käsitellään äitiyttä ja erityisesti sitä, miten äitejä esitetään (lähinnä amerikkalaisessa) populaarikulttuurissa. Kirjaa on hauska lukea (enpä ollut miettinyt esimerkiksi sitä että millainen äitihahmo on Marge Simpson…) ja samalla aloin väkisinkin pohtia, millaisia äitejä meillä Suomessa luetuissa kirjoissa ja lastenohjelmissa mahtaa olla.

Meillä kotona ei toistaiseksi olla katsottu juurikaan lastenohjelmia, lähinnä muumeja välillä – mutta Muumimammahan on kyllä yksi täkäläisistä äitiyden arkkityypeistä, tai miksikähän niitä voisi nimittää… Yksi niistä hahmoista, jotka kaikki tuntevat ja joihin liitetään mielikuvia ihanneäitiydestä ja muumimammamaisuudesta. Muumimamma taitaa olla toisaalta erittäin omistautuva ja loputtoman kärsivällinen (paitsi lasten myös Muumipapan touhuja kohtaan…) mutta haluan kuitenkin ajatella että hänelläkin on omat päähänpistonsa ja myös omat tarpeensa ja tunteensa, ainakin sellainen mielikuva minulle on jäänyt, vaikka en ole muutamaan vuoteen muumikirjoja lueskellut. Onkohan piirrettyjen muumien Mamma yksiulotteisempi hahmo kuin kirjoissa esiintyvä?

Lastenkirjoista ei tietenkään voi kirjoittaa mainitsematta ensin, että erittäin tiukkaa analyysia aihepiiristä löytyy tietysti Juliaihmisen blogista, sinne siis ensin perehtymään genren kysymyksenasetteluihin ja piiloisiin merkityksiin! Tässä ei nyt lähdetä ihan yhtä syviin vesiin, mutta pakko mainita joitakin äitejä jotka ovat lastenkirjoista jääneet mieleen jotenkin myönteisinä tai raikkaina.

Klassikko on tietysti Camilla Mickwitzin Jason-kirjojen äiti. Ihmetellen katselin kirjastossa lapsuudesta muistamaani kirjaa, ja totesin että kyllä, aivan todella tässä kirjassa on yksinhuoltajaäiti, joka käy päivät töissä ja on välillä iltaisin alastonmallina saadakseen lisätienestejä. Ihan todella virkistävää, ja ehkä hieman myös masentavaa ottaen huomioon, että Jason-kirjat on tehty vuosikymmeniä sitten enkä ole törmännyt vastaavaan sen jälkeen. En hirveän hyvin tunne uusimpia lastenkirjoja, mutta minulla on tunne, että ihan niin railakasta ja yhteiskunnallisesti valveutunutta meininkiä kuin 70- ja 80-lukujen kirjoissa ei nykyisin juurikaan ole. Tai sitten en ole vielä perehtynyt tarpeeksi hyvin suomalaisen lastenkirjallisuuden saloihin, meillä kun luetaan vasta pienimmille tarkoitettuja kuvakirjoja.

Minulle itselleni on tätä asiaa nyt miettiessäni tärkeää, että lastenkirjoissa esiintyy töissä käyviä (tai edes töihin lähteviä tai sieltä palaavia) äitejä. Kirjojen kautta lapsi kuitenkin hahmottaa arkeaan ja niiden kautta keskustellaan monista tärkeistä jutuista – meillä ainakin puhutaan paljon siitä, että äiti ja isä käyvät töissä ja sillä välin lapsi on hoidossa, joten on kiva että samoja kuvioita tulee kirjojenkin kautta. Samasta (ehkä vähän oudosta) syystä tykkään kirjoista, joissa lapset asuvat kerrostaloissa, kuten Maikki Harjanteen Minttu ja Sanna Pelliccionin Onni-poika.

Mieleen jäävät myös kirjat, joissa äiti ei ole täydellinen ja lapsen tarpeisiin vastaava ihmeolento, vaan välillä väsynyt ja kiukkuinen. Äsken mainitun Onni-pojan äiti on Kierrätyskirjassa väsynyt rankan kirppisurakan jälkeen (kirjassa on ihana kuva silmät ristissä kirppiksellä seisovasta äidistä) ja Onni-poika tykkää pelata –kirjassa äiti suhtautuu erittäin epäluuloisesti ja kiukkuisesti tietokoneella pelaamiseen (samastun).

Ihana on myös Kristiina Louhen kirja Ainon äiti on vihainen, jossa Ainon äidillä on päänsärky ja huono päivä ja kaikki menee pieleen. Kirja välittää hyvin arkista tunnelmaa ja sitä, että joskus aikuisillakin on turhia harmituksia ja tulee käyttäydyttyä huonosti vaikkei haluaisikaan.

Toisaalta tärkeitä ovat myös kirjat, joissa arki pyörii ilman äitiä. Näistä ensimmäisenä ja ainoana tulee mieleen Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas (jälleen 70-luvulta), mutta muitakin varmaan on?

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että kyllä sillä on väliä, mitä lastenkirjoissa esitetään tavallisena ja ”normaalina” perhe-elämänä. Ei niin, että jokaisessa kirjassa pitäisi olla tietynlaisia henkilöitä, vaan niin että kun vastaan tulee monenmoista (muun muassa Tammen kultaisiin kirjoihin kuuluva huikea teos Onnellinen perhe, joka esittelee 50-lukulaisen perheidyllin), niin joukossa olisi myös niitä väsyneitä, työssä käyviä ja poissaoleviakin äitejä.