Unelmaduunit ja työväenliike

Kuuntelin tänään Unelmaduunarit-podcastin uutta jaksoa, jossa tulevaisuustutkija Ilkka Halava puhuu työelämän tulevaisuudesta Satu Rämön ja Hanne Valtarin kanssa. Työtä ja työelämää pähkäilevänä tutkijana tietysti kiinnostaa kovasti, että mitä Halava aiheesta miettii. Podcast-keskustelussa hän maalailee aika isoja visioita ja varmasti tahallisesti provosoikin, esimerkiksi todetessaan, että ”meistä kukaan ei jää eläkkeelle” (emmekö kuitenkin itse vaikuta siihen, mitä eläkkeiden suhteen tapahtuu?). Samoin Halava on sitä mieltä, että nyt alkava 20 vuoden ajanjakso on jopa ihmiskunnan jännittävin – ja tottahan tuo, mutta ainakin itseäni jännittää työelämän kysymyksiä enemmän se että saadaanko ilmastonmuutosta kuriin ennen kuin on ihan liian myöhäistä. Tästä voi päätellä että oma suhtautumiseni tulevaisuuteen – myös työn ja työelämän tulevaisuuteen – on hieman pessimistisempi kuin Halavalla. On kuitenkin aina virkistävää, että joku vetelee isoja linjoja eikä pelkää heitellä räväköitä näkemyksiä.

Työelämäntutkimuksessa ja sosiologisessa työn tutkimuksessa tuntuu olevan meneillään loputon keskustelu siitä, onko työ uutta, onko se muuttunut ja jos on, niin onko muutos hyvään vai huonompaan suuntaan. Olen itse taipuvainen tasapainoilemaan tylsästi näiden argumenttien keskivaiheilla: muutosta on, mutta on myös paljon samaa. Bloggaaminen esimerkiksi on selkeästi uusi työ ja siinä on paljon kiinnostavia uusia piirteitä, mutta toisaalta naiset ovat jo satoja vuosia sitten tehneet lasten hoidon lomassa kotona pieniä ”itsensä työllistäjän” hommia, esimerkiksi ompelutöitä tai pyykkäystä, joten tässä mielessä äitiysbloggaamisessa on myös jotakin vanhaa. Työelämässä uusi ja vanha menevät limittäin ja lomittain, mutta se ei tarkoita sitä etteikö merkittäviä muutoksia olisi tapahtumassa tai tapahtunut.

Yksi näistä muutoksista on se, että yhä isompi osa työntekijöistä on itsensä työllistäjiä ja yrittäjiä. Näin Halava podcastissa toteaa. Samanlainen viesti välittyy esimerkiksi Veera Nuutisen toimittamasta Uusi työväki -kirjasta, jonka johdannossa Nuutinen myös väittää, että ay-liike on jäänyt jälkeen uusista työn teettämisen tavoista. Myös Halava mainitsee ammattijärjestöjen tarpeen uudistua. Nuutinen kirjoittaa, että tulevaisuudessa työtä tekevien poliittiset liikkeet saattavat olla erinäköisiä, mutta tarve työväenliikkeelle ei ole hävinnyt. Kysymys poliittisuudesta ja ehkä laajemmin ajatellen valtasuhteista onkin se, mitä jäin tämänkertaisen Unelmaduunarit-jakson jälkeen miettimään. Itse kuitenkin näen, että työ ja toimeentulo eivät ole ainoastaan arvontuotannon vaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Halavakin korostaa sitä, miten me ihmiset itse pystymme muuttamaan tulevaisuutta, ja että yhteistekeminen on se millä on väliä. Tulevaisuuden kehityskulut eivät siis ole kiveen hakattuja. Samalla kun mietitään esimerkiksi työn hintaa, pitäisi miettiä myös sitä, miten varmistetaan toimeentulo myös niille, joille ei riitä töitä tai joiden työstä ei enää saa asiallista palkkaa. Työelämän valtasuhteet eivät työn muutoksen mukana välttämättä itsestään häviä tai murru, vaan niitä pitää tietoisesti pyrkiä muuttamaan.