Kansanterveydellisiä huolenaiheita: työ
Välillä ihmetyttää, millaiset asiat nousevat yhteiskunnallisiksi huolenaiheiksi ja millaiset taas eivät. Esimerkiksi lihavuus pulpahtaa säännöllisin väliajoin esille kansanterveydellisenä huolena. Takavuosina Hesarilla oli ”läskikapinansa” ja viime aikoina olen törmännyt erityisesti juttuihin lasten lihavuudesta.
Voisi ajatella, että terveyteen liittyvät huolet olisivat ikään kuin neutraaleja ja viattomia: tunnistetaan väestön tasolla huonoja seurauksia tai ainakin mahdollisia riskejä ja pyritään puuttumaan asiaan valistuksen ja muiden käytettävissä olevien keinojen kautta. Näinhän ei tietenkään ole, vaan kysymys siitä mitkä asiat yhteiskunnassa ovat ongelmia ja mitkä eivät on poliittinen. Tämän tietävät erityisesti yhteiskunnallisesta näkökulmasta lihavuutta tutkineet ja läskiaktivistit.
Jotkin terveyteen liittyvät kysymykset ovat otollisempia sekä moralisoivalle otteelle että kansanterveydelliselle huolelle kuin toiset. Tätä mietin, kun törmäsin tutkimuskirjallisuudessa tietoon työuupumuksen ja työstressin seurauksista. Liiallisen työkuormituksen aiheuttamia terveydellisiä seurauksia ovat ainakin sydän- ja verisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja masennus sekä ahdistuneisuushäiriöt. Näiden sairauksien yhteydestä työkuormitukseen on vahvaa tutkimuksellista näyttöä. Samoin näyttöä on siitä, että työelämän vaativuus ja kuormittavuus on kasvanut. Meillä on siis suhteellisen yksiselitteisesti tiedossa, että työelämä nykyisessä muodossaan tuottaa kansanterveydellisiä riskejä.
Työssä jaksamisesta ja työuupumuksesta toki puhutaan julkisuudessa, mutta voisiko Hesari esimerkiksi polkaista käyntiin vaikkapa ”laiskottelukapinan” ihan kansanterveydellisen huolen nimissä? Voisiko organisaatioiden myrkyllinen työkulttuuri nousta otsikoihin terveysriskinä? Voisiko kilpailukykysopimuksen seuraukset todeta kansanterveysriskiksi? Voisiko esimerkiksi hoitotyöhön, lastensuojeluun tai kouluihin ohjata lisää resursseja ihan jo sillä perusteella, että näillä aloilla työntekijät uupuvat ja se on iso terveyshaitta?
En ole varma missä määrin kansanterveydellä argumentoiminen on järkevää tai mielekästä. Mutta ajatusleikkien tasolla kiehtoo esimerkiksi makeisveron sijaan ajatella verotusta, joka kohdistuisi kovempana sellaisiin yrityksiin, joissa työtunnit eivät pysy kohtuullisissa rajoissa ja joissa työntekijät raportoivat väsymystä.
Oikeasti noista terveysriskeistä lukeminen myös jollakin tavalla pysäytti. Olemme ehkä vähitellen tottuneet siihen, että työssä uupuminen tai liiallinen kuormittuminen on normaalia, sellaista mitä sattuu itse kullekin nykytyöelämässä. Rankkoja kokemuksia, joista sitten selvitään. Mutta ei niistä aina selvitä. Joskus vuosikymmenten kuormitus voi sairastuttaa pysyvästi. Joskus ihminen ei koskaan toivu aivan ennalleen.
(Tuntuu, että kirjoitan koko ajan tästä samasta asiasta: siitä että työ ja työn merkitys yhteiskunnassa pitäisi ajatella uudelleen. Mutta minkäs teet, kun kaikki ajatuksen langat johtavat samaan vyyhtiin.)
***
Lähde: Dejours, Christophe, Deranty, Jean-Philippe, Renault, Emmanuel, Smith, Nicholas H. (2018) : The Return of Work in Critical Theory. Columbia University Press.