Meikä Trendissä

Aiemmin jo kirjoitin vähän siitä miten omasta tutkimuksesta kertominen julkisuudessa voi olla hieman ”haastavaa”. Toisin sanoen se on ihan piinallisen vaikeaa. Ensin sitä käyttää vuosikausia jonkin asian miettimiseen, tutkimiseen, aineiston keräämiseen, lukee tuhansia sivuja ja kirjoittaa muutamia. Yrittää huomioida tutkittavan ilmiön moniulotteisuuden ja ristiriitaisuuden, ja tehdä sille oikeutta. Kuuntelee kollegoiden ajatuksia ja yrittää ottaa niistä opiksi. Vaihtaa näkökulmaa ja koittaa tavoittaa melkein-liian-vaikean ajatuksen paperille. Päivä toisensa perään.

Ja sitten toimittaja soittaa ja pitäisi yrittää pusertaa kaikki tämä vuosien pähkäily erittäin tiiviiseen pakettiin, mieluiten yhteen napakkaan lauseeseen. Onhan se ihan hirveää. (Ja onhan se myös osa tätä työtä, ja kuuluu ammattitaitoon, mutta ei mennä nyt siihen.)

Kun toimittaja siis otti yhteyttä ja halusi haastatella minua Trendiin, olin sekä iloinen että kauhuissani. Iloinen koska Trendi on minusta aidosti hyvä lehti, jota lukevat juuri ne tyypit joita tutkimukseni ehkä voisi kiinnostaa. Ja kauhuissani koska kaikki edellä mainittu.

Tällä kertaa haastattelu kuitenkin sujui hyvin, ja siitä kuuluu suuri kiitos toimittaja Raisa Mattilalle. Raisa käytti kanssani puhumiseen paljon aikaa ja esitti niin tiukkoja kysymyksiä että alkoi hikoiluttaa. Pakotti tarkentamaan ja konkretisoimaan. Ja kirjoitti sitten sellaisen jutun, josta tunnistan omat ajatukseni. Jee! Sain myös rauhassa lukea ja kommentoida valmiin jutun.

Haastattelu julkaistiin uusimmassa Trendissä, ja vaikka tietysti aina nolottaa olla millään tavalla esillä (ja vielä kuvan kanssa, huhhuh!), olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen että juttu tehtiin. Arkistoin sen kaapin perälle talteen, mummona voin sitten kaivaa lehden esille ja muistella että joskus tuli tämmöistäkin tehtyä.