Onko tutkimuksen kielellä väliä?

Juttelin pari päivää sitten belgialaisen ystäväni kanssa, ja hän kertoi kirjoittaneensa ensimmäistä kertaa tutkimusartikkelin hollannin kielellä eli äidinkielellään. (En ole varma olisiko flaamin kieli oikeampi ilmaisu, hän itse puhui hollannista). Ystäväni on kokenut tutkija, ja aiemmin hän on siis aina kirjoittanut kaiken tieteellisen ja tutkimukseen liittyvän englanniksi. Tämä kuulosti minusta erikoiselta. Suomessakin tietysti suositaan englantia tutkimusjulkaisujen kielenä, mutta tästä huolimatta uskoisin, että lähes kaikki suomalaiset tutkijat ainakin humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä julkaisevat sentään jotain vielä suomeksikin. Belgiassa tilanne on siis erilainen, ainakin flaamilaisalueilla. Outoa tämä on myös siksi, että kielipolitiikka ja oman kielen vaaliminen on näillä seuduilla muuten erityisen tarkkaa.

Ystäväni kertoi myös, että hollanniksi kirjoittaminen on hankalaa, sillä kaikille englanninkielisille tutkimuskäsitteille ei oikein löydy vastineita. Näin on tietysti välillä suomeksikin kirjoittaessa. Itse olen esimerkiksi viime aikoina pähkäillyt, miten ”aspirational labour” olisi parasta ilmaista, ja päätynyt kirjoittamaan toiveikkaasta työstä. On tavallista, että kestää jonkin aikaa ennen kuin uusille englanninkielisille käsitteille löytyy luonteva suomenkielinen vastine. Mutta ystäväni kertoi, että hollanniksi ei ole vastineita esimerkiksi sellaisille käsitteille kuin kuuluminen (belonging) tai toimijuus (agency). Nämä käsitteet eivät ole kovin uusia, joten kyse ei ole siitä että vastineita ei vielä olisi vakiintunut käyttöön. Niitä vain ei ole. Puhuessaan vaikkapa toimijuudesta tai kuulumisesta ystäväni ja hänen kollegansa käyttävät hollanninkielisessä keskustelussakin englanninkielisiä sanoja.

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, millä tavoin omalla äidinkielellä kirjoittaminen on erilaista kuin englanniksi kirjoittaminen. Itse olen tehnyt väitöskirjan englanniksi, ja koen että minulla on suhteellisen hyvä ote kieleen (ja lisäksi turvaudun ammattilaisiin kielentarkastuksessa). Sopivat sanat ja ilmaisut löytyvät yleensä aika luonnikkaasti. Ei siis tunnu siltä, että englanniksi kirjoittaminen olisi hirveästi vaivalloisempaa tai vaikeampaa kuin suomeksi kirjoittaminen. Mutta se on kuitenkin erilaista. Jollakin lailla tuntuu, että englanniksi kirjoittaessa tekstistä tulee helpommin vähän eteeristä ja leijailevaa: kieli itsessään lähtee viemään sellaiseen suuntaan, että ajatukset muuttuvat epätäsmällisemmiksi ja ilmaisu jollakin lailla maalailevaksi. Suomeksi kirjoittaessa on oltava täsmällisempi ja mietittävä paljon tarkemmin, mitä oikeastaan haluaa sanoa, ja tavoittaako oma ilmaisu sen mitä piti. Ystäväni jakoi tämän saman kokemuksen suhteessa omaan äidinkieleensä hollantiin ja englantiin.

Osittain kyse on ehkä siitä, että englannista on muotoutunut akateemisen maailman valtakieli, ja samalla on syntynyt ihan oma tapansa käyttää kieltä tieteellisessä tutkimuksessa. Ainakin yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä on paljon tiettyjä fraaseja ja ilmauksia, jotka kuulostavat ikään kuin hienoilta ja sofistikoituneilta, vaikka eivät välttämättä tarkoita mitään sen ihmeellisempää kuin vähemmän kiemuraisetkaan ilmaisut. On vain muodostunut tavaksi, että tietyt asiat on parempi ilmaista tietyllä tavalla. Näitä fraaseja käyttäessä kirjoittajalta voi vähän kadota ote siihen, mitä olikaan oikeastaan täsmällisesti sanomassa, ainakin jos englanti ei ole oma äidinkieli.

Itse olen oppinut akateemisen englannin lukemalla ja matkimalla. Kouluenglannin päälle olen siis tutustunut lukemattomiin englanninkielisiin tutkimusteksteihin, ja sisällön ohella omaksunut näistä teksteistä sitä, miten asiat kuuluu ilmaista. Se, että pystyn käyttämään ilmaisuja ja fraaseja ei kuitenkaan tarkoita, että ymmärtäisin niiden vivahteita ja viittauskohteita samalla tavalla kuin englantia äidinkielenään puhuva kirjoittaja tai lukija (tai joku, joka on oikeasti perehtynyt kieleen tai käyttänyt sitä vuosikausia arjessaan). Niinpä kirjoittaminen englanniksi on väkisinkin jollakin tavalla pinnallisempaa kuin kirjoittaminen suomeksi. Ja koska kirjoittaminen on erottamattomasti kytköksissä ajatteluun (etenkin minun kaltaiselleni kirjoittajalle, jonka ajatukset saavat muodon vasta kirjoittaessa), tuntuu välillä siltä että myös ajattelu jää jollakin tavalla pinnallisemmaksi englanniksi kirjoittaessa.

Tutkimuksen maailmassa on kova paine julkaista englanniksi. Suomenkielisiä julkaisuja arvostetaan yhä vähemmän, ja samalla esimerkiksi suomenkielisiä tutkimuskirjoja on aiempaa vaikeampi saada julkaistua (ilmeisesti koska niille ei ole kysyntää). Tässä yhteydessä puhutaan usein siitä, että olisi tärkeää julkaista suomeksi, jotta tutkimus välittyisi myös suomalaiseen yhteiskuntaan ja yliopistojen ulkopuolelle. Näin tietysti onkin. Samalla mielestäni on niin, että suomeksi (tai ylipäätään omalla äidinkielellä) kirjoittaminen ja julkaiseminen on tärkeää ihan tutkijoiden ja tutkimuksen itsensä takia. Sen takia, että tulisi kirjoitettua ja ajateltua täsmällisemmin ja syvemmin.