Unelmaduunit ja työväenliike

Kuuntelin tänään Unelmaduunarit-podcastin uutta jaksoa, jossa tulevaisuustutkija Ilkka Halava puhuu työelämän tulevaisuudesta Satu Rämön ja Hanne Valtarin kanssa. Työtä ja työelämää pähkäilevänä tutkijana tietysti kiinnostaa kovasti, että mitä Halava aiheesta miettii. Podcast-keskustelussa hän maalailee aika isoja visioita ja varmasti tahallisesti provosoikin, esimerkiksi todetessaan, että ”meistä kukaan ei jää eläkkeelle” (emmekö kuitenkin itse vaikuta siihen, mitä eläkkeiden suhteen tapahtuu?). Samoin Halava on sitä mieltä, että nyt alkava 20 vuoden ajanjakso on jopa ihmiskunnan jännittävin – ja tottahan tuo, mutta ainakin itseäni jännittää työelämän kysymyksiä enemmän se että saadaanko ilmastonmuutosta kuriin ennen kuin on ihan liian myöhäistä. Tästä voi päätellä että oma suhtautumiseni tulevaisuuteen – myös työn ja työelämän tulevaisuuteen – on hieman pessimistisempi kuin Halavalla. On kuitenkin aina virkistävää, että joku vetelee isoja linjoja eikä pelkää heitellä räväköitä näkemyksiä.

Työelämäntutkimuksessa ja sosiologisessa työn tutkimuksessa tuntuu olevan meneillään loputon keskustelu siitä, onko työ uutta, onko se muuttunut ja jos on, niin onko muutos hyvään vai huonompaan suuntaan. Olen itse taipuvainen tasapainoilemaan tylsästi näiden argumenttien keskivaiheilla: muutosta on, mutta on myös paljon samaa. Bloggaaminen esimerkiksi on selkeästi uusi työ ja siinä on paljon kiinnostavia uusia piirteitä, mutta toisaalta naiset ovat jo satoja vuosia sitten tehneet lasten hoidon lomassa kotona pieniä ”itsensä työllistäjän” hommia, esimerkiksi ompelutöitä tai pyykkäystä, joten tässä mielessä äitiysbloggaamisessa on myös jotakin vanhaa. Työelämässä uusi ja vanha menevät limittäin ja lomittain, mutta se ei tarkoita sitä etteikö merkittäviä muutoksia olisi tapahtumassa tai tapahtunut.

Yksi näistä muutoksista on se, että yhä isompi osa työntekijöistä on itsensä työllistäjiä ja yrittäjiä. Näin Halava podcastissa toteaa. Samanlainen viesti välittyy esimerkiksi Veera Nuutisen toimittamasta Uusi työväki -kirjasta, jonka johdannossa Nuutinen myös väittää, että ay-liike on jäänyt jälkeen uusista työn teettämisen tavoista. Myös Halava mainitsee ammattijärjestöjen tarpeen uudistua. Nuutinen kirjoittaa, että tulevaisuudessa työtä tekevien poliittiset liikkeet saattavat olla erinäköisiä, mutta tarve työväenliikkeelle ei ole hävinnyt. Kysymys poliittisuudesta ja ehkä laajemmin ajatellen valtasuhteista onkin se, mitä jäin tämänkertaisen Unelmaduunarit-jakson jälkeen miettimään. Itse kuitenkin näen, että työ ja toimeentulo eivät ole ainoastaan arvontuotannon vaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Halavakin korostaa sitä, miten me ihmiset itse pystymme muuttamaan tulevaisuutta, ja että yhteistekeminen on se millä on väliä. Tulevaisuuden kehityskulut eivät siis ole kiveen hakattuja. Samalla kun mietitään esimerkiksi työn hintaa, pitäisi miettiä myös sitä, miten varmistetaan toimeentulo myös niille, joille ei riitä töitä tai joiden työstä ei enää saa asiallista palkkaa. Työelämän valtasuhteet eivät työn muutoksen mukana välttämättä itsestään häviä tai murru, vaan niitä pitää tietoisesti pyrkiä muuttamaan.

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Miten eksyin äitiysblogeihin

Törmäsin äitiysblogeihin ensimmäisen kerran ehkä viisi tai kuusi vuotta sitten. Muistelisin että samoihin aikoihin lueskelin innolla myös hääfoorumeita ja hääblogeja, ja ehkä jotenkin sitä kautta löysin myös muihin blogeihin. Hääaiheet olen nyt jättänyt – paitsi, jos rehellisiä ollaan, heikkoina hetkinä käyn kyllä vielä joskus lueskelemassa kasvisruokaa häihin -keskustelua, siitä piristyy aina! Mutta noin muuten häät eivät juuri kiinnosta, sen sijaan äitiys- ja perheblogeja olen jaksanut seurata siis jo aika monta vuotta.

Ensimmäiset lukemani blogit olivat jollakin lailla aika ronskeja ja humoristisia, ja luulen että lueskelin niitä tuolloin toisaalta ihan vain viihdyttävyyden vuoksi, toisaalta siksi että hissukseen mietin lapsiasiaa omalla kohdallani. Blogien kautta sai sellaista kosketusta lapsiperheiden elämään jota minulla ei muuten oikeastaan ollut, ja näin myös jotakin käsitystä siitä, mitä se arki lasten kanssa voisi ehkä olla.

Pikkuhiljaa blogeja tuli lisää, ja oman tuntumani mukaan myös sävy hieman muuttui, ehkä ronskiudesta enemmän sinne kiintymysvanhemmuus-tyyppiseen suuntaan. Toisaalta tietysti kun bloggaaminen muuttui suositummaksi niin näkökulmien kirjo ylipäätään kasvoi. Samalla blogeissa alkoi näkyä ammattimaistuminen, ja oivalsin vähitellen että jotain kiinnostavaa taitaa olla tapahtumassa. Ryhdyin tuolloin luonnostelemaan ensimmäisiä tutkimussuunnitelmia aiheesta bloggaaminen uutena työnä. Samoihin aikoihin jäin kuitenkin myös itse äitiyslomalle, ja suhde äitiyttä käsitteleviin blogeihin muuttui uudella tavalla henkilökohtaiseksi. Jotkin keskustelut menivät niin ihon alle, että pidin jopa tietoisesti vähän aikaa taukoa blogien lukemisesta. Joinakin hetkinä taas blogit pitivät minulle seuraa kun olin kaksin vauvan kanssa kotona ja minuutit kuluivat hitaasti.

En tuolloin saanut suunnitelmilleni rahoitusta, ja äitiysloman jälkeen työt veivät toisiin suuntiin. Jatkoin kuitenkin blogien seuraamista, ja mielen pohjalle jäi edelleen nakuttamaan ajatus bloggaamisen tutkimisesta. Tätä ajatusta voimisti tietysti se että blogeissa alkoi myös olla avointa keskustelua bloggaamisesta työnä ja erilaisista itsensä työllistämisen tai mikroyrittäjyyden muodoista, mikä teki koko aiheen minulle entistä kiinnostavammaksi. Niinpä jatkoin taustatyön ja muutamien haastattelujen tekemistä aina silloin tällöin kun muilta töiltä siihen pystyin, ja viime syksynä ja talvena sitten väkersin uudelleen tutkimussuunnitelmia ja hakemuksia oikein urakalla. Tällä kertaa onni potkaisi, ja pääsin tekemään blogitutkimushommia täysipäiväisesti useaksi vuodeksi.

Edelleen elää ajatus, että myös yhteiskuntatieteissä tutkijan tulisi suhtautua tutkimusaiheeseensa jotenkin etäisesti tai neutraalisti. Itse ajattelen, että parhaiten ihminen (myös tutkija-ihminen) tekee töitä jonkin sellaisen asian kanssa, joka aidosti kiinnostaa ja johon on näin ollen myös jokin henkilökohtainen suhde. Oma kiinnostus, innostus tai miksei ärsytyskin – jonkinlainen suhde tutkittavaan asiaan on vahvuus, ei heikkous. Itse ajattelen vahvuudeksi esimerkiksi sen että tutkin ilmiötä jota olen seurannut ja pohtinut jo paljon pidempään kuin varsinainen tutkimus on ollut meneillään.

Tämä ei tarkoita, että tutkijan pitäisi heittäytyä täysin omien musta tuntuu -ajatusten vietäväksi. Pikemminkin se tarkoittaa sitä, että kun kaikki täällä samassa maailmassa elämme, niin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi on hieman vaikea päästä. Sen sijaan että pyrkisi kieltämään omat ei-neutraalit sidoksensa niitä voi pohdiskella, ja koittaa sillä tavalla miettiä, mitä juuri nämä sidokset tarkoittavat juuri tämän tutkimuksen kannalta. Sillä tavoin ehkä selviää, että missä kohtaa on vaikkapa vaarassa hukata tutkimuksellisen otteen kokonaan ja pitää olla erityisen varovainen. Minulle äitiys ja erityisesti äitiyden kokemukset on ehkä hieman tällainen aihe, ja varmaankin juuri se on yksi syy siihen että tutkimuksen painopiste on työssä ja vanhemmuutta käsittelen ikään kuin tämän työ-kehyksen ja toisaalta erilaisten vanhemmuuden kulttuurien, en niinkään kokemusten kautta. 

Perhe Vanhemmuus Työ Ajattelin tänään