Postaus jossa kirjoittaja horisee ajasta vaikka hänen pitäisi käyttää aikaansa ihan muuhun

Torstaina alkavat Sukupuolentutkimuksen päivät Jyväskylässä. Minulla on siellä oma esitys työryhmässä eli noin vartin mittainen puheenvuoro jostakin pienestä vinkkelistä omaan tutkimukseen. Päivien teema liittyy aikaan, ja niinpä olenkin nyt miettinyt aikaa monelta kantilta. Tuntuu, että jotenkin ajan riittämiseen, käyttämiseen ja loppumiseen sekä vapauteen liittyvät kysymykset ovat koko bloggaamishomman ja tietysti etenkin työn ja perheen yhdistämisen ytimessä. Taustalla on myös Työaikakirja-nimisestä teoksesta (toim. Helander, Levä ja Saksela-Bergholm) poimimani ajatus siitä, että nykytyön tekijöille autonomia eli itsemääräämisoikeus on yksi tärkeimpiä työhön liittyviä arvoja tai toiveita.

Ajattelin laittaa tännekin tiivistelmän omasta esityksestäni (jota en siis ole vielä tehnyt, mutta onhan tässä aikaa vielä hmm puolitoista päivää). Tässä siis:

Äitiysbloggaamisen autonominen ja pakeneva aika

Tässä esityksessä pohdin ammattimaisen äitiysbloggaamisen käytäntöjä ja erityisesti niiden kautta rakentuvaa suhdetta aikaan. Tarkasteluni pohjana ovat bloggaajien haastattelut, joita olen kerännyt meneillään olevaa tutkimusta varten, sekä blogosfäärissä tekemäni virtuaalinen etnografia. Tutkimukseni laajempana tavoitteena on ymmärtää äitiys- ja perhebloggaamista uudenlaisena sukupuolittuneen työn muotona.

Äitiysbloggaamisen käytännöissä työ ja vanhemmuus sulautuvat toisiinsa: äitiyden käytäntöjä tai äitinä olemista ei aina ole mahdollista erottaa työn tekemisestä sen enempää ajallisesti kuin muutenkaan, ja perinteisen palkkatyöajan sijaan arki jäsentyy erilaisten hetkien ja kodin ja lastenhoidon rutiinien kautta. Juuri mahdollisuus järjestää elämisen aikaa uudelleen onkin yksi niistä syistä, joiden takia ammattimainen bloggaaminen ja erityisesti itsensä työllistäminen tai mikroyrittäjyys näyttäytyvät houkuttelevina vaihtoehtoina monille äideille. Bloggaamisen (usein yhdistettynä muihin media-alan töihin) nähdään tuovan kaivattua autonomiaa ja vapautta arkeen, ja tekevän läsnäolevan äitiyden paremmin mahdolliseksi. Tähän ajatukseen ja toiveeseen autonomiasta ja läsnäolemisesta yhdistyy kuitenkin myös kokemus ajan rajallisuudesta ja pakenemisesta: työn ja perheen aika voivat osittain sulautua toisiinsa, mutta aikaa ei tule lisää eikä arki välttämättä muutu väljemmäksi. Bloggaajien haastattelujen ja blogipostausten kautta rakentuu kuva intensiivisestä arjesta, joka on autonomista mutta myös tihenevän ja pakenevan ajan ja kunnianhimoisten tavoitteiden rytmittämää. 

***

Tutkimus usein etenee sillä tavalla nytkähtelemällä, että ilmoittautuu johonkin konferenssiin ja väkertää sinne abstraktin eli tiivistelmän. Ja sitten unohtaa koko jutun, kunnes huomaa että se konffahan on ensi viikolla. Ja sitten kiroaa että mitä ihmettä ajattelin, en pysty tekemään tästä yhtään mitään ja ajatuksia ei ole ja vaikka olisikin niin ne eivät kyllä mahdu siihen vartin (tai pahimmillaan kymmenen minuutin) määrättyyn aikaan. Ja sitten hiki hatussa vääntää jotakin koska jotakin on kuitenkin pakko olla. Ja kas, sitten on taas työstänyt hommia eteenpäin ja parhaimmillaan kirjoittanut monta sivua tekstiä jostakin tutkimuksen kannalta oleellisesta aiheesta. Niin ja jos käy hyvä tuuri niin työryhmässä on viisaita kanssatutkijoita, joiden kommentit ja kysymykset taas sysäävät ajatuksia ja työtä eteenpäin. 

(Joskus sitä myös käyttää esityksen tekemiseen varaamaansa aikaa johonkin muuhun, esim. bloggaamiseen. Jotkut meistä eivät ikinä opi.)

(Edit. Tää on kyllä eka kerta elämässäni kun keskellä kirjoittamaani konffa-abstraktia on mainos. Huhhuh.)