Työuupumuksesta

Lilyssä ja Trendissä on nyt puhetta työuupumuksesta. Oma suhtautumiseni aiheeseen on hieman ristiriitainen, sillä en ole varma ovatko opit jämäkkyydestä ja EI:n sanomisesta lopulta kovin hyödyllisiä. Tästä kirjoitin jo aiemmin #uraoivallus-kampanjan yhteydessä: kun työn organisaatio tai rakenne on pielessä, ei jämäkkyyden korostaminen välttämättä auta muussa kuin syyllisyyden lisäämisessä. Että menin sitten uupumaan enkä edes osannut sanoa ei. (Kiltit kympin tytöt näyttäytyvät muutenkin syyllisinä aika moneen asiaan: he vyöryvät yliopistoihin, pilaavat opettajina poikien koulunkäynnin ja sitten vielä kaupan päälle uupuvat…)

Omassa tutkimuksessani olen törmännyt jonkin verran bloggaajien uupumiseen. Monet ovat kirjoittaneet aiheesta postauksia, osa kertonut uupumuksesta tai kovasta stressistä myös haastatteluissa. Olen miettinyt paljon sitä, miksi unelmien duuni, työ jota rakastaa, on samalla monille niin suuri taakka. Miksi uupuminen yllättää silloin, kun saa ainakin näennäisesti tehdä hommia omassa tahdissaan? Osansa tässä on selkeästi ollut bloggaamisen ammattimaistumisella ja erityisesti mitattavuuden lisäämisellä. Kun oman työn tulokset näkee jatkuvasti vaihtelevina numeroina ja vertailu toisiin on näennäisen helppoa, tekemisestä katoaa helposti rentous ja ilo. Toisaalta monet puhuvat myös eräänlaisesta velvollisuudentunteesta, siitä miten työt on tehtävä hyvin ja vielä paremmin, vaikkei kukaan erityinen taho sitä suoraan vaatisikaan.

Pohjimmiltaan aavistelen, että kyse on eräänlaisesta törmäyksestä uuden ja vanhan työn välillä. Perinteinen työn etiikka, velvollisuudentunto ja pyrkimys tehdä hommansa mahdollisimman hyvin sopii huonosti yhteen uuden työn epävarmuuden ja kaikkinielevyyden kanssa. On eri asia tehdä hommansa hyvin kahdeksasta neljään ja lähteä sitten kotiin, kuin tehdä hommansa hyvin joka hetki. Työn rajattomuus syö tunnolliselta työntekijältä kaiken mikä irti lähtee, eikä sekään riitä. Ja toisaalta epävarmuus vaikeuttaa rajojen vetämistä: jos pidän parin viikon tauon, lukeeko kukaan blogia enää? Miten käy tilastojen ja sitä myötä ansaitsemisen? Toisin sanoen uuden työn rakenteet – ja erityisesti digitalouden toimintamuodot – ikään kuin kutsuvat antamaan kaikkensa, palkitsevat jatkuvasta läsnäolosta ja puurtamisesta, eivätkä koskaan kehota lepäämään.