Poikki

Klo 2.31

Sydän hyppää kurkkuun ja en saa kunnolla henkeä. Näin taas unta tekemättömistä töistä. Itku nousee puristamaan rintaa. Hetken vihaan itseäni, tyhmä tyhmä tyttönen, unohdit taas jotain.

Puhun itselleni niin kamalalla tavalla. Näitä yöheräämisiä on liikaa enkä osaa enää lohduttaa sitä hätääntynyttä pikkutyttöä sisälläni.  

Yritin puhua asiasta töissä. Minut otetaan tosissaan mutta unohdetaan heti. Mitään ei tapahtunut. Kyllä näistä on ennenkin selvitty, stressitekijöitä tulee ja menee. Nyt mua on puristanut rinnasta jo kauemman aikaa, stressitekijät saa mut itkemään ja lamaantumaan. Perustila on epätoivoinen ja voimaton.

Äärettömän ristiriitainen tilanne. Tosi monet mun ystävistä on jääneet työttömiksi ja mun pitäisi olla ikionnellinen, että on töitä ja vieläpä omalta alalta. Ja mitä minä teen. Herään yöllä itkemään, menen kesken työpäivän istumaan vessan lattialle kun en jaksa enää puhua ihmisille. Menetän hermoni pienistä (eniten itselleni), tuntuu etten osaa tehdä mitään oikein. Teen liikaa töitä ja perun muita menoja. Äiti huolestui jo viime vuoden puolella (vakuuttelin että kaikki on hyvin) kaverit pikku hiljaa viime kuukausien aikana (sanoin että tää kiire menee ohi pian). Itse tajusin tämän vasta ihan hiljattain.

Mikä mua vaivaa?