Yksin

Miltä tuntuu olla yksin, kysyit. Miten sä jaksat, ihmettelit.

Normaalina, keskivertopäivänä vastaisin että hienosti menee ja jaksan tosi hyvin. Oon tottunut tähän enkä edes oikein osaa kuvitella minkään muunlaista elämäntilannetta. Tykkään siitä, että saan mennä kotiin töitten jälkeen yksin ja olla vain hiljaa. Saan maata viikonloput sängyssä tai tehdä vapaapäivälle minuuttiaikataulun. Ihan miten huvittaa. Rakastan sitä vapautta ja yksityisyyttä. Saan miettiä vain omia juttuja ja omaa aikataulua.

Sitten välillä on näitä päiviä. Päiviä, kun on nukkunut huonosti ja herääkin tosi syksyiseen aamuun viikonlopun lämpimien päivien jälkeen. Kun ensimmäinen artikkeli jonka selaa työmatkalla puhelimella käsittelee yksin elävien lapsettomuutta,  hyvinkin raadollisen todellisesti. Nämä on päiviä kun pelko voittaa toiveet ja unelmat. Yksinäisyys tuntuu koko kehossa ja se seuraa kaikkialle. Näinä päivinä muitten ihmisten seura vain pahentaa oloa ja erillisyyden tunnetta. 

Mulla on niin paljon annettavaa muttei ketään kelle sitä antaa. Näistä päivistä on vaan pakko päästä yli. Itkeä vähän,  lohduttaa itse itseään