10 vuotta, 14 muuttoa
Kun luen Karjalaisesta, että suomalainen muuttaa elämänsä aikana keskimäärin seitsemän kertaa, tyrskähdän ääneen. Itse olen 28-vuotias ja muuttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana neljätoista kertaa. Hei, olen Minja ja olen addiktoitunut muuttamiseen!
Kun palasimme vuoden Berliissä asumisen jälkeen poikaystäväni kanssa takaisin Suomeen kolme vuotta sitten, muutimme eri kaupunkeihin. Ja eri kaupungeissa olemme sen jälkeen pysyneet. Itse olen tuona aikana muuttanut Turusta Lahteen ja lisäksi kerran Turun sisällä asunnosta toiseen. Ensimmäisestä täysipäiväisestä opettajantyöstäni lähtien olen säästänyt käsirahaa omistusasuntoon. Kun sitten sain viran Lahdesta, olin asunnon ostamisen sijaan kaukaa viisas ja säilytin tyhjät pahvilaatikot vuokra-asunnon kellarissa. Onneksi, sillä toukokuun lopussa edessäni on – yllätys, yllätys! – muutto. Siihen saakka reissaan viikottain Lahden ja Tampereen väliä, kuten olen tehnyt koko vuoden.
TNS Gallupin laaja tutkimus vuodelta 2013 kertoo, että suomalaisissa on herännyt “tyytyväinen kotimaterialismi”. Tällä tarkoitetaan, että koti on suomalaisille yhä tärkeämpi merkitysten tuoja ja kotiin kulutetaan yhä enemmän rahaa. Ei ole sattumaa, että sana “kotoilu” päätyi vuonna 2011 Kielitoimiston sanakirjaan: Talouselämän mukaan jopa joka viides suomalainen oli vuonna 2013 innokas kotoilija, toisin sanottuna downshiftaava pesänrakentaja. Juuri sellainen, millaiseksi ajattelin kymmenen vuotta sitten itsekin aikuistuessani kasvavani.
Suomalaisten 2000-luvulla kasvanutta kotoiluintoa vasten en ihmettele, että jotkut pitävät muuttotahtiani hengästyttävänä. Olen saanut myös itseni kiinni ajattelusta, että elämä varmasti asettuu vähitellen uomiinsa ja että toistuva muutos on vain väliaikaista. Mutta miksi sen pitäisi olla, kun kerran nykyinen elämäntapani on itselleni kaikin puolin tyydyttävää? Vähitellen olen ryhtynyt ajattelemaan, että muuttamiseen liittyvät velvollisuudet itse asiassa vapauttavat energiaani huomattavasti. Kun roudaa muuttolaatikoita kerran vuodessa, ei paljon KonMaria tarvita: sen huomaa kantopuuhissa ihan konkreettisesti, että mitä vähemmän materiaa, sen helpompi hengittää. Tavaroihin ja esineisiin ei voi kiintyä liiaksi ja niistä on voitava luopua. Tuntuu myös mukavalta ajatella, että voi tarttua uusiin työtilaisuuksiin kun siltä tuntuu, eikä tavaroiden siirtely, vanhasta kodista luopuminen tai uudelle paikkakunnalle muuttaminen aiheuta suurta stressiä tai kestämättömiä tunnekuohuja. Pysyvyyttä on elämässäni kylliksi, kun saan tehdä kiinnostavia töitä, soittaa ystävilleni kun siltä tuntuu ja elää ihan parhaassa parisuhteessa.
18-vuotiaana en olisi voinut kuvitellakaan, että nautin kuljeksimisesta ja kaukosuhteesta. Neljätoista muuttoa myöhemmin tiedän paremmin. Esikoisteoskin on jo suunnitteilla: Muuttamisen elämänmullistava taika.
Nyt pitää mennä pakkaamaan.