Jos koulutus kiinnostaa, tiedä ketä et äänestä!
Koulutus on radikaalia. Sillä muutetaan maailmaa. Siksi koulutuksen romuttaminen on äärimmäinen teko. Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset saattavat kutsua sitä rohkeudeksi tai uudistamiseksi, mutta kuka tahansa, joka on joskus kuullut suomalaisesta peruskoulusta ja sen kiistattomista tasa-arvovaikutuksista tietää, että sanat ovat onttoja. Ne kaikuvat silkkaa sivistymättömyyttä ja ylimielisyyyttä. Että tässä me nyt kärkihankkeilla paikkaillaan sitä palettia, joka just pistettiin paskaksi. Suomi nousuun!
Olin juuri viikon konferenssimatkalla Nepalissa. Konferenssin otsikko oli Cultural Diversity in Music Education. Paikalla oli alansa huippuja ja tohtoriopiskelijoita ympäri maailmaa. Esityksissä puhuttiin musiikin lisäksi tulevaisuuden koulun ja koulutuksen mahdollisuuksista ja haasteista. Tutkijoiden välillä vallitsi yhteisymmärrys. Ensinnäkin, maailman ja siten myös suomalaisen yhteiskunnan moninaistuminen on väistämätöntä, ja sitä vastaan venkoilu on siksi varsin kapeakatseista. Toisekseen, koska yhteiskunta moninaistuu, myös koulu moninaistuu, ja jotta koulu voi vastata moninaisen yhteiskunnan tarpeisiin ja samalla lisätä tasa-arvoa, tulee sitä kehittää. Kehittämättä jättäminen on ihan sama kuin sanoa, että kaikki oppilaat eivät ole yhtä tärkeitä. Koulutuksen romuttaminen sen sijaan on sama kuin sanoa, että koulutus sinänsä ei ole tärkeää. Nykyhallitus viestii vahvasti molempia, onhan se päättänyt leikata aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja käytännössä aikeissa romuttaa koko ammattikoulun, mitä se itse toki kutsuu ‘ammattillisen koulutuksen reformiksi’. Jälkimmäisellä tullaan muun muassa ansiokkaasti lisäämään nuorten miesten syrjäytymistä, sillä suuri osa amisopiskelijoista on nuoria miehiä, joilta ollaan nyt vetämässä mattoa jalkojen alta.
Kyse ei siis tosiaankaan ole ainoastaan peruskoulusta. Viimeisimpänä esimerkkinä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on avannut keskustelun korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksuista. Kun nykyinen hallitus otti käyttöön ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksut se tiesi varsin hyvin, että seuraava askel olisi ehdottaa lukukausimaksuja kaikille. Pahimmassa tapauksessa yliopisto-opiskelijat joutuvat siis kohta maksamaan heikennetystä laadusta pari tonnia vuodessa. Siis ne, joilla siihen on ylipäänsä varaa. Lisäksi business-ministerit toistavat hokemaa, että koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Tekisi mieli huutaa, että kyllä minä sen tiedän, ja siksi ihmettelenkin, että miten helkkarissa siitä sitten on muka varaa karsia. Business-ministerit taputtelisivat toki huutavaa naista päälaelle todeten, että tyttö hyvä, yksilölle koulutus on henkilökohtainen sijoitus, toisin kuin yhteiskunnalle, jolle se on ainoastaan kuluerä. Mutta jos päättäjät kuvittelevat, että koulutuksesta leikkaaminen on ilmaista, he erehtyvät pahasti. Siihen mokaan ei juuri nyt olisi varaa.
Sanotaan, että Suomessa opettajan ammatti on arvostettu. Kansainvälisesti tarkasteltuna alalle hakeutuukin verrattain paljon opiskelijoita ja opettajien vapaus toteuttaa opetussuunntelmaa on vaikkapa jenkkiperspektiivistä katsottuna hyvinkin vapaata. Mutta minä olen opettaja, ja tällä hetkellä tuntuu, että työtäni ei juurikaan arvosteta. Kun oppilasryhmät kasvavat ja palkka pienenee (kiitos kiristämällä läpirunnottu kilpailukykysopimus!), se ei nähdäkseni kieli arvostuksesta.
Kunnilla on valtaa päättää koulutuksesta ja esimerkiksi siitä, toteutetaanko subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista vai eikö toteuteta. Kuntavaalivinkkini onkin, että mikäli koulutus kiinnostaa, niin älä hyvä ihminen äänestä hallituspuolueita.
Ehkä tässä on vielä jotain pelastattavissa.
Bluestocking Facebookissa! <3