Mun maailman parhaille siskoille
Juliaihminen kirjoitti taannoin ihanan postauksen Otto-veljestään. Julian esimerkkiä seuraten aion minäkin nyt ylistää sisarusparveani, sillä jostain kumman syystä en ole tajunnut tehdä sitä aiemmin.
Olen kasvanut yhdessä kolmen pikkusiskon kanssa. Vanhimpaan minulla on ikäeroa kolme vuotta, seuraavaan kuusi ja nuorimmaista olen seitsemän vuotta vanhempi. Meitä yhdistää huono huumorintaju ja niin pitkät gif-ketjut yhteisessä siskos-chatissa, että aamulla herätessä saattaa viestiketjusta helposti löytyä 40 lukematonta (ja useimmiten sisällötöntä) viestiä. Muuten olemme keskenämme melko erilaisia – ja myös melko erilaisissa elämäntilanteissa. Nuorimmalla on lapsi, toisiksi nuorin opiskelee ulkomailla ja me vanhimmat teemme eri alojen töitä Suomessa eri kaupungeissa. Näemme harvoin kaikki yhdessä mutta tiedämme aina, mitä muille kuuluu.
Minä ja Nenna-siskoni Brysselissä. Nenna täytti 24 ja valitti olevansa vanha. Huvitti niin että olin vetää skumpat väärään kurkkuun.
Sisaruus on mahdollisesti maailman siistein asia. Väitän tietäväni, että jokainen sisarusparvestani ajattelee, että mitä tahansa teemme, niin siskoilta saa tukea. Tarvitsinpa neuvoa sitten meikki-, parisuhde- tai työasioissa, siskoilta saa takuulla raivorehellisen vastauksen. Tiedän myös, että jos elämä potkii päähän, voin päivän varoitusajalla matkustaa Lahteen, Porvooseen tai Brysseliin, ja joka osoitteessa on jääkaapissa takuulla viinipullo (ok, useimmiten kaksi viinipulloa) odottamassa. Testattu on!
Pöllin vanhimman pikkusiskoni Meijun karkit kategorisesti karkkipäivinä, kun olimme pieniä. Hän kuullee asiasta ensimmäistä kertaa nyt.
Miksi haluan kertoa siskoistani feministisessä blogissa? Syy on lopulta tosi simppeli. Ajattelen nimittäin, että parhaimmillaan käytännön feminismi on juuri sellainen suhde toisiin itsensä naisiksi määritteleviin ihmisiin kuin meidän siskosjengillä on keskenämme. Itselleni yksi feminismin konkreettisimmista anneista on ollut 19-vuotiaan oivallus siitä, että muut naiset eivät ole uhka, vaan voimavara. Maailmassa, jossa miehet saavat parempaa liksaa ja äänensä helpommin kuuluviin, tarvitsemme toistemme tukea. Yhdessä olemme vahvempia. (Ja kovaäänisempiä, ainakin mikäli siskosparveni tapaamisten volatasoa pitää äänenvoimakkuuden mittarina.)
Kirppu ja sen kirppu, eli nuorin siskoni Milli ja hänen hurmaava lapsensa, jonka maailman ylpein kummitäti olen. Nennan ja Meijun mukaan jopa niin ylpeä, että voisin joskus rajoittaa leijumista. Oh well, enpä usko (sori siskot)!
Olen ollut hemmetin onnekas, kun minulle on syntynyt sisarusjengi automaattisesti, mutta sen innoittamana olen pyrkinyt luomaan samanlaisia suhteita myös perhesiteiden ulkopuolelle. Intersektionaalisuuden periaatteita mukaillen sisaruuden ei myöskään tarvitse olla sukupuoliriippuvainen asia; tärkeintä on, että autamme toisiamme eteenpäin ja rakenteellisten esteiden yli.
Kiitos mun siskojengille, me ollaan maailman paras tiimi!