Kulttuurinen omiminen somessa: 3 keskustelijatyyppiä

Olen hämmentyneenä seurannut keskustelua kulttuurisesta omimisesta (josta olen aiemmin kirjoittanut esimerkiksi täällä). Ensinnäkin, keskustelussa ovat äänessä isoksi osaksi valkoiset ihmiset, jotka ajattelevat n-sanan kieltämisen ja kulttuuristen stereotypioiden esittämisen rajoittamisen kaventavan omia oikeuksiaan, vaikka kyseessä on oikeuksien lisääminen marginalisoiduille ryhmille. Seurattuani vuoden verran (valkoisten) ihmisten some-päivityksiä, jaoin avaukset kolmeen kategoriaan. Eli tältä näyttää keskustelu kulttuurisesta appropriaatiosta omissa feedeissäni:

1. Ihmiset, jotka ajattelevat sensitiivisen suhtautumisen ja dialogin kaventavan omia, valmiiksi varsin laajoja oikeuksiaan. Sanovat jotain tämän kaltaista: ”Valkoisia syrjitään käänteinen rasismi kyllä minun lapseni nauttivat Herra Heinämäestä ja räppiäkään ei saisi varmaankaan kuunnella MINULTA VIEDÄÄN KAIKKI.”

2. Ihmiset, jotka pitävät keskustelua tyhjänpäiväisenä koska se ei kosketa heitä itseään. Yrittävät tehdä keskustelun naurunalaiseksi sanomalla jotain tämän tyyppistä: ”Kyllä on maailmassa oikeitakin ongelmia vähemmistöt ovat niin herkkiä kun eivät huumoria ymmärrä menikö tunteisiin asetunpa koko keskustelun yläpuolelle OLEN LIIAN ÄLYKÄS TÄHÄN.”

3. Ihmiset, jotka pitävät keskustelua tärkeänä ja ymmärtävät sen monimutkaisuuden, mutta kokevat, että ryhmien 1 & 2 tyypit tekevät keskustelusta mahdotonta. Yrittävät selittää asiaa, mutta selitykset hukkuvat usein edellä mainittujen ryhmien huuteluun.

Että ihan jo tällä otannalla tohdin väittää, että appropriaatiokeskustelun haastavuudessa ei ole kyse siitä, että vähemmistöt, feministit ja antirasistit nipottavat huvikseen ja tekevät asioista tahallaan vaikeita, vaan siitä, että ryhmät 1 & 2 pyrkivät teilaamaan keskustelun puhumalla aiheen ohi tai asettamalla itsensä keskustelun keskiöön. Ryhmä 3: Jatketaan silti. Hommaa riittää, näemmä.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER