Pori Jazz: Potkut, jotka puolustivat yhdenvertaisuutta

Yhdessä päivässä tapahtui seuraavaa: Pori Jazzin nyt jo entinen toimitusjohtaja Aki Ruotsala kertoi julkisesti, ettei usko homojen olemassaoloon, ainoastaan homouteen, ja vertasi homoudesta eheytymistä huumekoukusta irtipääsemiseen. Pori Jazz kiirehti kertomaan, että tapahtuma on kaikille avoin ja että festivaalin toimijat vastustavat kaikkea syrjintää. Ymmärrettävästi homofobinen toimitusjohtaja ei tähän kuvaukseen mahdu, joten Ruotsala irtisanottiin saman päivän aikana.

 

Itse pidin pikapotkuja osoituksena siitä, että yhdenvertaisuus on mennyt Suomessa eteenpäin: yritykset ja tapahtumat eivät halua profiloitua avoimesti syrjivien käytäntöjen puolustamiselle. Osin tämä lienee arvoperustaista, osin syynä on ihmisten negatiivinen reagointi ja sitä kautta taloudellinen haitta. Yhtä kaikki, syrjintää katsotaan yhä harvemmin läpi sormien. Ja siksi Pori Jazzin päätös irtisanoutua toimitusjohtajan puheista oli ilahduttava.

 

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Muun muassa Laura Huhtasaari on käyttänyt potkuista termiä “joukkolynkkaus” ja esittänyt, että Ruotsalaa syrittiin “vakaumuksensa vuoksi”. Simon Elo puolestaan pohti Twitterissä, täytyykö perinteisten avioliittokäsitysten kannattajien “pelätä työpaikkansa puolesta” ja luonnehtii Ruotsalaa “fiksuksi ja tasapuoliseksi” mieheksi. Somessa on myös pohdittu, että ovatko suvaitsevaiset suvaitsevaisia lainkaan, jos eivät suvaitse suvaitsemattomuutta.

 

Tämä mukanokkela konservatiivilogiikka on niin tylsämielistä, että sitä ei edes jaksaisi kommentoida, ellei se ulottuisi jo parlamentarismiin ja siten viralliseen päätöksentekoon. Ensinnäkin, suvaitseminen on lähtökohtaisesti ongelmallinen termi, koska se asettaa jotkut positioon, josta suvaitaan ja toiset positioon, jota suvaitaan. Siksi en kutsu itseäni suvaitsevaiseksi, vaan feministiksi.

 

Toiseksi, muistaakseni suvaitsemattomuuden suvaitsemiseen liittyvä keskustelu käytiin jo vuonna 2014. Pähkinänkuoressa: suvaitsematon ihminen vaatii itselleen oikeutta syrjiä muita ihmisiä ja edistää siis vain omaa oikeuttaan syrjiä. Koska suvaitsemattomuus rajoittaa muiden oikeuksia, ei syrjiviä puheita tarvitse demokratiassa ottaa annettuina ja niitä pitää voida kritisoida ilman, että vastapuoli uhriutuu ja syyttää kriitikoita sanavapauden rajoittamisesta ( = konservatiivilogiikan kikka numero kaksi).

 

Lopulta asia on yksinkertainen: Syrjinnän vastustaminen edistää kaikkien oikeuksia, kun taas syrjivien käytäntöjen puolustaja edistää vain omia oikeuksiaan. Siksi on ristiriitaista esittää, että a) ihminen tulisi syrjityksi “vakaumuksensa vuoksi” sen jälkeen, kun hän on vakaumukseensa perustuen syrjinyt muita ihmisiä; b) syrjiviä käytäntöjä puolustava ihminen olisi “tasapuolinen”.

 

Olen lopen kyllästynyt konservatiivien tapaan, jossa ensin käännetään kaikkien ihmisoikeuksien puolustaminen konservatiivisten arvojen syrjimiseksi ja sitten uhriudutaan, kun syrjinnän harjoittamista ei hyväksytä. Mielipiteenvapaus kuuluu kaikille, mutta yhdenkään yhdenvertaisuutta puolustavan tapahtuman tai yrityksen ei tarvitse sitoutua syrjiviin mielipiteisiin. Se ei ole syrjintää, vaan kaikkien vapauden lisäämistä.

 
Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER