Imettävä äiti ei riisuudu mieskatseelle, sekö imettämisessä risoo?
“I know I am going to raise hell with this post but would it be too much to ask for mothers breastfeeding in public to cover the activity with a scarf?” Näin kirjoitti Teri Niitti Instagram -tilillään ja postasi samalla salaa otetun kuvan naisesta, joka imetti lastaan New Yorkin lentokoneessa. En edes viitsi aloittaa siitä, miten epäsopivaa on julkaista salakuvia julkisella sometilillä. Enkä siitä, miten epämukavaa vauvan voi olla aterioida piilossa liinan alla.
Sen sijaan ajattelin sanoa pari sanaa imetyksen poliittisuudesta.
Imettipä nainen sitten julkisesti tai yksityisesti muiden katseilta piilossa, on imettävän naisen täytynyt tehdä valinta siitä, missä ja miten hän imettää. Jo se kertoo imetykseen liittyvistä tunteista ja ennakkoluuloista. Minä en ole koskaan imettänyt enkä tiedä, tulenko koskaan imettämäänkään, mutta olen ymmärtänyt, että lasta on ruokittava noin kolmen tunnin välein. Mikäli imettävä äiti ei halua herättää teriniittien ärtynyttä (joskin epäoikeutettua) huomiota, olisi hänen siis pysyttävä kotona tai kodin välittömässä läheisyydessä (tai imettää saniteettitiloissa, minkä toteuttaminen New Yorkin lennolla kolmen tunnin välein olisi vähintäänkin haasteellista). Imetys on poliittista, koska siihen liittyvä keskustelu käsittelee naiskehon liikkumatilaa. Vaade siitä, että naisen tulisi peittää itsensä tai pysyä poissa julkisista tiloista on kontrolloiva ja ahdistava.
Vaade itsensä peittämisestä tai kotona pysymisestä on lisäksi kaksinaismoralistinen. Matkalla Perille -blogin Emma kirjoittaa: “Me naiset emme nimittäin ole täällä maan päällä jotta kehojamme voidaan hyväksikäyttää mainonnan, markkinoinnin, kaksinaismoralismin ja kapitalismin edistämiseen, toisin kuin monet tuntuvat jatkuvasti kuvittelevan.” Kulttuurissa, jossa bussia odottaessa, raitiovaunussa matkustaessa, kauppakeskuksessa kiertäessä tai sanomalehteä lukiessa joutuu vääjäämättä näkemään yhdenlaisia ja usein suhteellisen vähäpukeisia naiskehoja, on jokseenkin ristiriitaista vaatia imettävää äitiä sensuroimaan kehoaan.
Feministi ja elokuvateoreetikko Laura Mulvey lanseerasi vuonna 1975 esseessään Visual Pleasure and Narrative Cinema käsitteen male gaze. Male gaze (vapaasti käännettynä mieskatse) tarkoittaa sitä tapaa, jolla visuaalinen kulttuuri usein esittää kuvattavan maailman ja naisen (hetero)miesten näkökulmasta. Käsite on käyttökelpoinen edelleen tänä päivänä, katso vaikka Cate Blanchettia.
Myös mainoskuvasto on usein suunnattu mieskatseelle, etenkin suuri osa siitä mainoskuvastosta, jossa normatiivisen kauneusihanteen mukainen naiskeho on riisuttu mahdollisimman vähäpukeiseksi (vai miten muuten selittäisit tämän MIESTEN vaatemainoksen?).
Väkisinkin tulee mieleen, että imetys ei ole asia, jonka voisi (ainakaan kovin helposti) muokata sille, mitä Laura Mulvey kutsui male gazeksi jo 70-luvulla. Imetys on naisen ja vauvan välinen interaktio, jonka tarkoitus on jossain aivan muussa kuin tuottaa kaupallista kuvastoa mieskatseelle. Ihan pakko kysyä teriniiteiltä hieman provosoivastikin: ärsyttääkö imetys, koska siinä naisen rintoja ei olla suunnattu teidän silmillenne?
Lopuksi: imetystä vastaan ei ole olemassa mitään muita argumentteja kuin että se “häiritsee” tai “ärsyttää”. Jos ärsyyntyneet eivät ole kykeneväisiä analysoimaan ärsyyntymisen syitä, kannattaa koko ärsyyntyminen pitää omana tietona. Se ei nimittäin ole kenenkään muun ongelma.