Äidin asema on päättäjien käsissä

Äitienpäivän kunniaksi äiti ja sisko kävivät tänään luonani. Skoolattiin äitiydelle, syötiin jäätelöä ja juteltiin hallituksen leikkauspolitiikasta. Ikävä kyllä se koskettaa nimittäin myös äitejä.

 

Helsingin Sanomat kertoo tänä sunnuntaina siitä, miten äitiys on vuosikymmenien saatossa muuttunut. Siinä, missä vuonna 1949 vauvoille parsittiin vaippoja miesten vanhoista alushousuista ja kaasunaamareista, saa jokainen vastasyntynyt nyky-Suomessa äitiyspakkauksen. Hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa haluttiin panostaa perheisiin: neuvolapalveluita alettiin tarjota vuonna 1944, lapsilisää maksaa vuonna 1948, kunnallinen päivähoitojärjestelmä tuli voimaan vuonna 1973 ja lopulta subjektiivinen päivähoito-oikeus vuonna 1990. Vuosikymmenten edetessä äidin asemaa on haluttu laajentaa kodin piiristä myös julkiseen, ja niinpä esimerkiksi isän osallistumista kotitöihin ja äitien työelämän tukemista on helpotettu poliittisin keinoin. Tästä esimerkkinä käy vuonna 1976 määrätty erillisverotus, jolloin vanhempien tuloja alettiin käsitellä toisistaan erillisinä ja puolisoiden yhteisverotuksesta luovuttiin.

 

Suomi on äitiyspakkausten ja neuvolapalveluiden luvattu maa, jossa on tutkitusti verrattain hyvä olla äiti. Mutta se ei ole itsestäänselvyys, vaan perheiden tasa-arvon (aivan kuten kaiken muunkin tasa-arvon) eteen on tehty lujasti töitä. Siksi nykyhallituksen toimet pistävät mietteliääksi.

 

Vuonna 2014 Kataisen hallitus esitti lapsilisien leikkaamista, joka tuli voimaan vuonna 2015. Lapsilisä on yksi hyvinvointiyhteiskunnan konkreettisimmista keinoista vähentää epätasa-arvoa ja tukea vähävaraisia perheitä. Nykytiedon valossa on surkuhupaisaa, että tuolloin leikkauspolitiikan suorasanaisimmat kritisoijat olivat nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja ulkoministeri Timo Soini (ps.). Sipilän hallitus nimittäin jatkoi edellisen hallituksen kokoomusvetoista linjaa rajaamalla kielteisistä asiantuntijalausunnoista huolimatta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Rajaus heikentää paitsi lasten yhdenvertaisuutta, myös äitien työssäkäyntiä, kun pätkätyötä tekevien äitien on liki mahdotonta ottaa keikkatyötä vastaan.

 

Hallituksen päätökset ovat vaikuttaneet heikentävästi äitien asemaan, tiivisti Helsingin Sanomat eilen. Hesarin mukaan päiväkodeista leikkaaminen huolettaa vanhempia, mikä johtaa todennäköisesti äitien kotiin jäämiseen. Haastatellut asiantuntijat summaavat, että “hallituksen perhepolitiikka aiheuttaa rasitusta erityisesti äideille ja on ristiriidassa hallituskauden työllisyystavoitteiden kanssa.” Jään miettimään, mitä Suomi kostuu päätöksistä, joiden tavoitteena näyttää olevan sitoa naiset kotiin ja siten heikentää paitsi työllisyyttä, myös tasa-arvoa. Erityistä hämmennystä herättää Timo Soinin toissapäiväinen lausunto, jonka mukaan perussuomalaisen perhepolitiikan tavoite on tukea perheiden valinnanvapautta eikä kajota itsemääräämisoikeuteen. Näin puhuu mies, joka on ollut osallisena subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisessa ja konkreettisesti paitsi kajonnut perheiden itsemääräämisoikeuteen, myös heikentänyt perheiden valinnanvapautta.

 

Jäätelön äärellä juttelivat tänään kaksi aikuista tytärtä, jotka ovat kasvaneet lama-Suomessa. 1990-luvun leikkauksista on kärsinyt erityisesti oma ikäpolveni: vuonna 1987 syntyneistä (minun ikäisistäni!) 21 prosenttia on ollut mielenterveyshoidon piirissä. Tutkijat selittävät järkyttävää lukua lamanaikaisilla säästöillä sekä sillä, että perheiden vaikeudet heijastuivat tuolloin lapsiin. Näistä tiedoista huolimatta hallitus kaventaa tietoisesti perheiden tasa-arvoa, jolla on vaikutusta paitsi lapsiin, myös äiteihin.

 

Tänään äitienpäivänä haluan muistaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on maailmalla juhlittu hyvästä syystä: Suomi on mittausten mukaan maailman toiseksi paras maa olla äiti. Sijoitus on upea, mutta pelkään pahoin, että nykyhallituksen toimet vaikuttavat tuleviin mittauksiin negatiivisesti. Siksi kehotan puolustamaan lasten, isien ja äitien oikeuksia ja pitämään niistä kiinni kynsin hampain. Koska äidit – te olette sen ansainneet. Tänään ja huomenna.