Arvoitus: Mitä ovat ‘yhteiskunnalliset rakenteet’?

Olin taannoin pitämässä yliopistoluentoa intersektionaalisuudesta musiikinopiskelijoille. Puhuimme sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, etuoikeuksien tunnistamisesta ja yhteiskunnallisista rakenteista, jotka muodostavat musiikissa hierarkioita esimerkiksi kulttuurien ja sukupuolten välille. Kun 90 minuutin sessiosta oli kulunut yli puolet, yksi opiskelijoista viittasi: “Mitä tarkoitat, kun puhut ‘rakenteista’?”

Olen ollut feministi niin kauan, että sanaparista ‘yhteiskunnalliset rakenteet’ on tullut kiinteä osa arkisanastoani. Näin ollen tein pedagogin perusmokan numero yksi: Unohdin, että se mikä on minulle tuttua, on joillekin opiskelijoille ihan uutta. Vastasin kysyjälle, että rakenteita voisi kuvailla esimerkiksi sosiaalistumiskoodistoksi tai verkostoksi, joka järjestää sosiaalisia positioita. Opiskelijat pitivät vastaustani abtraktina ja katsoivat minua huvittuneina. He pyysivät kohteliaasti, jos voisin aloittaa seuraavan tunnin vääntämällä asian konkreettisin esimerkein rautalangasta. Lupasin tehdä niin.

Seuraavalla viikolla aloitin session arvoituksella:

Isä ja poika joutuvat auto-onnettomuuteen. Isä kuolee välittömästi ja poika kuljetetaan sairaalaan. Kun leikkaus on alkamassa, sanoo kirurgi: “En voi hoitaa potilasta – tämä on minun poikani!”

Miten tämä on mahdollista?

Opiskelijaryhmässä oli kymmenen oppilasta. Yksi oli kuullut arvoituksen aiemmin. Loput jäivät miettimään. Kun kysyin, osaisiko joku vastata, kolme oppilasta viittasi. Annoin vastausvuoron heistä yhdelle, ja hän ehdotti, että poika oli adoptoitu. Hänellä – kuten suurimmalla osalla muistakaan opiskelijoista – ei käynyt mielessäkään, että kirurgi olisi voinut olla pojan äiti.

Arvoituksesta tehtiin myös tutkimus vuonna 2014. 197 psykologian opiskelijaa ja 103 7-17–vuotiasta lasta vastasi arvoitukseen. Lapsista 15 prosenttia ja opiskelijoista 14 prosenttia tiesi vastauksen. Arvoituksen ja tutkimustulosten esittelyn jälkeen ajatus siitä, että rakenteet ovat sosiaalinen verkosto, joka järjestää ja merkityksellistää sitä, miten meidät nähdään esimerkiksi sukupuolen, ihonvärin tai seksuaalisuuden perusteella, ei tuntunut usean opiskelijan mielestä enää abstraktilta. Rakenteet ohjaavat ajatuksiamme ja näin ollen myöskin sitä, millaisia tulkintoja teemme maailmasta ja ihmisistä. Se taas vaikuttaa elämiimme varsin konkreettisesti – esimerkiksi siten, että vielä 2010-luvulla on vaikea ajatella, että nainen voisi olla kirurgi.

Hyvä uutinen on se, että ajattelua voi haastaa. Arvoituksesta tehdyssä tutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että ne ihmiset, jotka kuvailivat itseään feministeiksi, pärjäsivät hieman muita paremmin, sillä he keksivät äiti-on-kirurgi -vastauksen 7 prosenttia muita useammin.

Siinäpä jälleen yksi erinomainen syy liputtaa feminismiä nyt ja tulevaisuudessa.

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER