Feministin ei tarvitse olla ”vahva nainen”
Kulttuurituotteiden naisroolit voi karkeasti jakaa kolmeen osaan: Huorat, madonnat ja vahvat naiset. Siinä, missä kaksi ensimmäistä toimivat mieshahmon kasvun tukena tai peilinä, hahmottuu kolmas itsenäisesti. Vahva nainen on vahva, koska hän pärjää yksin. Itsenäisesti, ilman miestä. Ilman muita naisia. Ilman tukiverkkoja ja muiden miellyttämistä. Miesvoittoisen kulttuurikaanonin keskellä vahva nainen on vahva yksin.
Feminismiä on pidetty vahvojen naisten aatteena. Feministit käärivät hihat ja hihkaisevat: “We can do it!” Feministit uskaltavat ajatella toisin ja tekevät töitä menestyäkseen. Feministien oletetaan ihailevan kulttuurikuvaston vahvoja naisia siitä huolimatta, että Netflixin kategoria Strong female lead tarkoittaa oikeastaan lähinnä sitä, että vahva nainen on poikkeus. Siksi suoratoistopalveluissa ei ole kategoriaa Strong male lead.
Vahvojen naisten esiinmarssista on ollut minulle suunnatonta iloa. Spice Girlsien fanittaminen ja Tarja Halosen nouseminen presidentiksi ovat molemmat kertoneet samaa tarinaa: Sukupuoleni ei tarvitse estää minua. Olen saanut feminismistä valtavasti energiaa kamppailla oikeuksieni puolesta, pitää pääni kylmänä palkkaneuvotteluissa ja valita oma tapani olla nainen. Siitä huolimatta jatkuva “sinä jaksat, sinä pystyt, sinä voit olla kaikkein paras” -mantra alkaa kuulostaa korvissani rikkinäiseltä aerobic-videolta.
Sillä tiedättekö mitä? Minä en aina jaksa. Minä en aina pysty. Minä en aina ole vahva. MInä en ollut vahva silloin, kun erosin pitkästä parisuhteestani. Minä en ollut vahva silloin, kun riitelin siskoni kanssa. Enkä minä ollut vahva silloinkaan, kun nettitrollit kävivät joukolla kimppuuni. Kaikkina niinä hetkinä halusin olla kaikkea muuta kuin vahva nainen. Halusin olla rauhassa uupunut, väsynyt ja heikko.
Vaikka puhe vahvoista naisista on joskus paikallaan, on oltava tarkkana, ettei siitä tule synonyymia feminismille. Feminismiltä katoaa pohja, jos se on valjastettu naisia ruoskimaan itsestään voimakkaita ja olemaan piittaamatta patriarkaatin puristuksesta. Minä en usko, että sellainen feminismi, joka puskee meitä kohti parasta ja menestyneintä versiota itsestämme on lopulta yhdenvertaisuuden näkökulmasta kovinkaan tehokas. Minä en usko niin, koska feminismin tulisi auttaa meitä kannattelemaan toisiamme, ei pärjäämään yksin. Jatkuva pärjääminen ei ole inhimillistä. Se tekee ihmisestä tärisevän hermokimpun. Kokemusta on.
Siksi minä aion olla jatkossa tarpeen vaatiessa rauhassa heikko nainen. Se ei ole lainkaan ristiriidassa feminismini kanssa. Päinvastoin: Yhteiskunnassa, joka vaatii meiltä kaikilla mittareilla jaksamista, etenemistä ja parempia suorituksia, on luovuttaminen toisinaan laskettavissa feministiseksi teoksi. Niin osoitetaan passiivista vastarintaa. Niin puututaan rakenteisiin, jotta ne asettuisivat tukemaan ihmisiä ilman jatkuvaa kilvoittelun vaatimusta. Periksi antamisen politiikka ei tarkoita, että ei saisi olla vahva, vaan sitä, että on lupa olla myös heikko.
Sillä huorien, madonnien ja vahvojen naisten rinnalla meitä on paljon muitakin.
Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER