Kameroita makkarissa

Olipa kerran TV-juontaja. Koska juontaja teki julkista työtä, halusi hän suojella yksityisyyttään. Juontaja oli komea heteromies ja hän epäili, että mahdolliset naisvieraat kertoisivat hänestä epäilyttäviä tarinoita julkisuuteen mustamaalaamistarkoituksissa. Niinpä juontaja laittoi kamerat makuuhuoneeseen ja kuvasi seksiakteja eri naisten kanssa, ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän kuuluisalla ihmisellä olisi varaa saada niskaansa perätöntä raiskaussyytettä. Parempi siis katsoa kuin katua. Paitsi niitä videoita, joita ei kuulemma ole katsonut kukaan. Katumiseen sen sijaan olisi useitakin syitä.

Jokainen, joka on nähnyt tämän viikon lööpit, tietää juontajan olevan Voice of Finlandista tuttu Axl Smith. Smithin ympärillä käyty keskustelu on ollut vilkasta: toisaalla teko on tuomittu ja toisaalla sitä on ymmärretty, koska julkisuus ja perättömät raiskausuhkaukset. Jälkimmäistä argumentaatiota en kerta kaikkiaan ymmärrä. On jokseenkin hämmentävää, että rikollista tekoa ymmärretään ja puolustetaan, koska Smith olisi itse voinut joutua kiristyksen uhriksi. Teon puolustajilta jää huomaamatta tapauksen keskeinen ristiriita: Smith, joka puhuu tarpeestaan suojella omaa yksityisyyttään, loukkasi teollaan useiden naisten yksityisyyttä. Kuten Sofia Thurén kirjoittaa, otti Smith naisia salakuvaamalla oikeuden määritellä naisten puolesta, millaista materiaalia heistä on olemassa. Olen Thurénin kanssa täsmälleen samaa mieltä: seksin salakuvaaminen on seksuaalista vallankäyttöä. Smithin anteeksipyyntö oli paikallaan, mutta se vähätteli naisten kokemuksia muun muassa sanomalla, että naisilla “ei ole mitään hätää”.

Perättömillä raiskaussyytteillä teon puolustamisessa on muitakin ongelmia. Syytöksellä perättömästä raiskausilmoituksesta tarkoitetaan, että naisiin kohdistuvien seksuaalirikosten yhteydessä nainen ei välttämättä olisikaan seksuaalirikoksen uhri. Sen sijaan väitetään, että naiset valehtelevat tulleensa raiskatuksi, jolloin naisesta tulee retorisesti rikollinen ja miehestä uhri. Näin sukupuolittuneen väkivaltarikoksen valtasuhteet käännetään taktisesti päälaelleen: naiset, jotka ovat pääosin raiskausrikosten uhreja, esitetään vallankäyttäjinä suhteessa miehiin. Samalla pyritään häivyttämään raiskausrikosten sukupuolittuneisuutta esittämällä, että raiskausrikoksissa syyllisinä eivät olisikaan raiskaavat miehet vaan valehtelevat naiset. En keksi muita rikoksia, joissa käytettäisiin samanlaista kyseenalaistamisen retoriikkaa. Autovarkaudesta ilmoitettaessa sinulta tuskin kysyttäisiin, josko sittenkin olisit luovuttanut kulkupelisi ihan vapaaehtoisesti. Vielä vähemmän tehdään johtopäätöksiä, että autovarkauksien raportoijat tuppaavat valehtelemaan varkauksista, koska haluavat saattaa syytetyn huonoon valoon. Miksi näin kuitenkin tehdään toistuvasti naisiin kohdistuvien seksuaalirikosten yhteydessä?

Raiskausrikoksia vähättelevässä ja naisia syyllistävässä ilmapiirissä ei ole ihme, että raiskausrikoksista ilmoitetaan poliisille vain joka neljäs. Ja siitä huolimatta säännöllisin väliajoin nostetaan esiin perättömien raiskausilmoitusten tekeminen sen sijaan, että puhuttaisiin poliisilta piiloon jäävistä raiskaustapauksista. Kannustaako se naisia ilmoittamaan raiskauksista jatkossa? Tuskin. Sen sijaan rikoksen uhrit ovat oppineet vähättelemään kokemaansa.

Lopulta Smithin tapauksesta voi tehdä hyvinkin yksioikoisen johtopäätöksen. Smith teki rikoksen ja kuvatut naiset olivat rikoksen uhreja. Piste.