Kenenkään kehoa ei saa arvioida – ei edes synnyttäneen herttuattaren

Viime viikon maanantaina Sussexin herttuapari eli herttuatar Meghan ja prinssi Harry saivat esikoisensa. Kaksi päivää myöhemmin pari astui kameroiden eteen esittelemään vastasyntynyttä. Yllättäen päivän suurin uutinen ei kuitenkaan vaikuttanut olevan vauva, vaan Meghanin ulkonäkö. Vastasyntyneen sijaan media näet keskittyi ihmettelemään Meghanin vatsaa.

Suomessa Ilta-Sanomat lähestyi asiaa uutisoimalla, että kun “juuri synnyttänyt herttuatar astui kameroiden eteen”, oli “yksi vaiettu asia kaikkien huulilla”. Selatessa juttua eteenpäin selvisi lukijalle, että “vaiettu asia” oli Meghanin “synnytyksen jälkeinen vauvavatsa”. Jutussa ihasteltiin “rehellistä ja aitoa esiintymistä”, joka on “sulattanut ihmisten sydämet”. Lehdistö ympäri maailmaa tiesi kertoa, että Meghan on esimerkkinä monille nykyisille ja tuleville äideille, joiden tulee voida kantaa itsensä ja kehonsa rohkeasti riippumatta sen mittasuhteista.

Äkkiseltään viesti saattaa kuulostaa edistykselliseltä: eikös tässä nimenomaan liputeta normatiivisten kehoideaalien rikkomista? Nopeasti tarkasteltuna kyllä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Näennäisfeministinen voimaantumisjournalismi tuppaa näet unohtamaan yhden asian: tehtaillessaan juttuja naisen synnytyksen jälkeisestä vatsasta, asettaa se jälleen kerran naisen vartalon suurennuslasin alle ja julkisen kommentoinnin kohteeksi. Voimauttavaa? I don’t think so.

En pidä edistyksellisenä enkä feministisenä sitä, että mediassa kirjoitetaan läjäpäin juttuja vastasynnyttäneen naisen kehosta. Ymmärtääkseni Meghanilla ei ollut juurikaan vaihtoehtoja: kuninkaalliset esittelevät vauvan, kun vauva on syntynyt. Piste. En tiedä, millaista on astua miljoonäyleisön eteen kaksi päivää synnytyksen jälkeen, mutta en usko, että se on varsinaisesti piknik. Kameroiden eteen astellaan, olipa vatsa palautunut tai ei. Ja koska herttuatar ei itse ottanut vatsaansa puheeksi eikä sitä erityisesti esitellyt, ei sen kommentoinnin pitäisi olla kenenkään muunkaan asia.

Minusta on suoraan sanottuna kyllästyttävää, että naisen kehosta tulee statement joka kerta, kun se ei ihan justiinsa mahdu sille asetettuihin odotuksiin. Siksipä edistyksellistä ja feminististä olisi jättää kommentointi sikseen.

Myös silloin, kun kyseessä on herttuatar.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

puheenaiheet tasa-arvo vanhemmuus
Kommentit (0)